Palava katse

2020 ja ylösnousemus! Blogin hiljaiselo päättyy tämän postauksen myötä, ainakin yhden postauksen ajaksi.  

Joululomalle piti saada jokin käsityö, ja koska lomalla käytettävissä olivat todella hyvät ompelukoneet, päätin tehdä jälleen kerran sisustustyynyn. Aikaisempia tekosia samassa kategoriassa on dokumentoitu tähän blogiin postauksiin Monomaanikon tyyny, etnotyynyt, samettinauhatyyny ja pöllöä?. 

Harmikseni huomasin, että samettinauhatyynyä tehdessäni en kirjannut kovin hyvin ohjetta terenauhan ompelemisesta. Siispä tässä postauksessa on ohje tereen tekemiseen ja piilovetoketjun ompeluun.

Kuvion toteutus lähti melko pienestä ajatuksesta ja kirjekuoreen tuherretusta luonnoksesta. Paha vai hyvä silmä? Oikein, oikein hyvä.

Halusin tehdä kuvion applikoimalla, joten valitsin sen osalta materiaaliksi villan, joka kestää vapaaseen muotoon leikkaamista hyvin rispaantumatta. Väreistä minulla oli etukäteen aavistus, mutta lopulliset valinnat tein kangaskaupan palalaarilla, josta kankaat valkkasin. Kankaat ovat muuten villatakkikangasta, ei mitään polyesterihuopaa, ja tuntuma on sen mukainen :) Kankaiden värit ovat melko murretut, joten valitsin niille kontrastiksi kirkkaat ommellangat.

Itse tyyny on melko rouheaa puuvillakangasta, sekin palalaarista löytynyt aarre. Terenauha taas on karkeampaa ripsinauhaa, jonka tuntuma sopi mielestäni pohjakankaaseen.

Esivalmisteluina siksakkasin puuvillakankaiden reunat ja pesin ne. Samoin siksakkasin kankaasta leikattujen pohjakappalieden reunat, jotta ne eivät lähde ajan saatossa purkautumaan. 

Jäljensin kaavat viivoittimen avulla. Mielestäni hyvä tapa kaavojen jäljentämiseen on käyttää viivoitinta myös kaarevissa muodoissa. Näin viivasta tulee siisti ja selkeä. Kiinnitin myös kaikkien applikoitavien kappaleiden taakse  silitettävän tukikankaan, joka helpottaa kappaleiden kiinnittämistä ja takaa siistin lopputuloksen.

Tere syntyy nyöristä ja kanttinauhasta. Sulatin nyörin päät, koska se oli todella rispaantuvaa sorttia.

Terettä tehtäessä nyöri ommellaan suht napakasti kaksin kerroin taitetun nauhan sisään. Tätä ommeljuovaa seurataan myöhemmin kaikissa kappaleiden kiinnitysvaiheissa. Tereen ompelu sujuu helpoiten vetoketjupaininjalalla, joka ei kulje ollenkaan nyörin päällä.

Kun terenauha on ommeltu, se kiinnitetään ensin nuppineuloin ja sitten harsimalla tyynyyn, etu- tai takakappaleeseen. Kulmissa tulee olla tarkka, jotta tyynyn nurkista saa terävät. Kuvissa alla oranssi neula merkkaa kulman kohtaa terenauhaa kiinnitettäessä:

Kun kulman oikea kohta on löytynyt, terenauhaan leikataan viilto (huom, ei lovea, sillä pelkkä viilto avaa nauhaa tarpeeksi) ja kohdistamista jatketaan seuraavalle sivulle.

Tereiden jälkeen vuorossa on itse kuvion ompelu. Pääsin harsimaan myös applikointien kanssa. Tein mahdollisimman pieniä pistoja kappaleiden reunaan samalla värillä lopullisen ompelen kanssa, jotta harsinlankoja ei tarvitse poistaa. 

Kappaleiden kiinnityksessä ompeleena oli 4,5 mm leveä siksak pistonpituudella 0,3. Tarkoitus tietenkin on, että ommel menee koko ajan tasan kuvion reunaa, mutta jos pieniä lipsahduksia tulee, yli jääneet kankaat voi leikata huolellisesti pois jälkeenpäin.

Hups, poispois!

Kun applikoinnit ovat valmiit, siirrytään vetoketjuun. Perusmanööverit piilovetoketjun ompeluun löytyvät esimerkiksi tästä ohjeesta. Tähän kirjasin tarkemmin ne kohdat, joissa poikkesin ohjeesta ja muut (minulle) tarpeelliset huomautukset. Muista, että piilovetoketjua ei voi ommella loppuun asti kiinni, jotta lukko pääsee kulkemaan!

Piilovetoketju ommellaan tavallisesti erityisellä piilovetoketjupaininjalalla, joka avaa piilovetoketjun hammastuksen (kuvassa alla paininjalka vasemmalla). Koska halusin ommella tähän tyynyliinaan piilovetoketjun tereen juureen, käytin tavallista vetoketjujalkaa (kuvassa alla oikealla), joka ei kulje tereen päällä ollenkaan.

Kun tavallisella vetoketjujalalla ompelun valmistelee huolella, sen saa onnistumaan. Aluksi vetoketju silitetään auki yhdellä pisteellä, jotta ompeleen saa riittävän lähelle hammastusta.

Alapuolisen vetoketjun puolikkaan hammastus on silitetty auki.

Sitten vetskari kohdistetaan tyynyliinaan kiinnitetyn tereen juureen siten, että vetoketjun kiinnitysommel tulee kulkemaan tereen kiinnitysompeleen päällä.  Tämä varmistetaan harsimalla! Seuraa harsinnassa tereen ommellankaa ja pidä piilovetoketjuun muutaman millin etäisyys. Kun harsit huolella, voit seurata harsinlankaa lopullisessa kiinnityksessä.

Kappaleen ja vetoketjun oikeat puolet asetellaan vastakkain.

Valmistelun tulos näkyy kuvassa alla: Tere on paikoillaan kiinniommeltuna, vetoketju on harsittu kohdilleen ja se kiinnitetään seuraamalla harsinlankaa. Vetoketjupaininjalka kulkee siististi tereeseen takkuamatta ja neula on lähes vetoketjun hammastuksen tyvessä, noin 1,5 – 2 mm päässä siitä.

Kun vetskari on kiinni toisessa kappaleessa, toinen tyynyliinan kappale kohdistetaan paikoilleen, ja vetoketju kiinnitetään kuten yllä. Sitten kappaleiden muut sivut ommellaan yhteen.

Vetoketju on paikoillaan eikä sitä näy! Kaikki huolellinen työ on onnistuneesti piilossa. 

Valmis!

Jakkarat 2/2

Tämän postauksen myötä sinetöin jakkaraprojektin valmiiksi. Matka oli pitkä ja välillä kivinenkin, mutta ylpeänä voin sanoa, että nämä jakkarat ovat hienointa, mitä olen koskaan tehnyt.



Jalkojen valmistuksesta laitoinkin jo aikaisemmin postauksen. Nyt kerron jakkaroiden loppumatkasta, eli kansien valmistuksesta ja viimeistelystä.

 

Valitsin kannen materiaaliksi valkotammen. Se oli aika arvokasta puuta amatöörin työstettäväksi, mutta halusin oikeasti kovaa puuta. Tammi on myös todella kaunista. Puun sävyn lisäksi syykuviointi ja huokoset tekevät pinnasta todella kauniin ja elävän.

Lankkua sahalta ja kansien kaava. Lankusta tuli tuttuun tapaan liimapuuta.

Heksagonin on silmääni todella kaunis muoto ja se on aivan ylihelppo tehdä viivoittimen ja harpin avulla. Heksagoni piirretään ympyrän sisään ja jokainen kuusikulmion sivu on yhtä pitkä kuin alkuperäisen ympyrän säde. Symmetriaa kauneimmillaan. Yllä vannesahalla likimittaiseen muotoon leikatut kannet, joiden reunoissa on millin hiomavara. Hioin lopulliset mitat nauhahiomakoneella ja loppuviimeistelyt tein tasohiomakoneella.

Maalautin jalat Rakennus-Eleko Oy:llä. Tämä on nyt maksamaton mainos, mutta jälki oli niin hävyttömän hyvä ja hintaa tuli vain 30 euroa kappaleelta, että antaa mennä. Ja note to my self: älä turhaan värkkää rautakaupan spraymaalien kanssa, ihan kaikkea ei ole pakko tehdä itse.

Kansien pintakäsittelyn kanssa meinasi mennä sormi suuhun. Tammeni on todella huokoista, ja olisin halunnut huokoset mahdollisimman siististi umpeen korostamatta niitä. Niinpä perinteiset vahat eivät käyneet (vaha olisi jäänyt pehmeämmiksi kohdiksi huokosiin) enkä kelpuuttanut mitään täyteaineitakaan. Lakkaa inhoan. Niinpä päädyin tuotteeseen nimeltä Danish Oil. Siinä olevan hartsin olisi pitänyt tukkia huokoset, mutta kymmenennen käsittelykerran jälkeen totesin, että nyt on valmista, olivat huokoset tukossa tai eivät. Käytössä nähdään, valitsinko oikean pintakäsittelyn.

Ja tässä vielä kuva tilanteesta, josta projektin lähtikään liikkeelle (2 vuotta sitten!!!): pienoismallit pahvista, rautalangasta ja teipistä. Ai että kun on väkerretyt, mutta aika näköisethän näistä tuli!

60-luvun peili

Uuteen kotiin muutti tovi sitten ihana 60-luvun peili. Löysin tämän Finnmirrorin kaunottaren vanhantavaran liikkeestä, kehykset ankean mustalla Miranolilla maalattuina. Pintakäsittely piti siis laittaa uusiksi, mistä sain ihanan "välipalaprojektin".

 

Työvälineet olivat varsin yksinkertaiset, sikli, hiomapaperi ja raappa.

 
Pintaan laitoin Uulan värittömän vahan. Pieni sävyero, huikean paljon kauniimpi pinta.
 

Saatana saapuu Halloween-bileisiin

Halloween, ja taas on aika askarrella naamari yötä vasten. Luomani komistus perustuu pitkälti tältä sivustolta löytämääni video-ohjeeseen. Näyttävän kapistuksen saa aikaiseksi ihanan pienellä budjetilla, kunhan on valmis näkemään hieman vaivaa.

Naamion pohja on samanlainen pahvinaamari kuin aikaisemmin tekemässäni naamiossa. Sarvet syntyvät alumiinifoliosta.

Pahvipohjan työstöstä kerroin jo aikaisemmassa postauksessa tarkemmin, joten en paneudu tässä asiaan sen kummemmin. Tässä mallissa ei vain tarvitse huolehtia niin paljon lopputuloksen siisteydestä, sillä karheus suorastaan sopii kuvaan.

Paperimassaa minun pitää ihan kehua. Kuten linkittämästäni videosta käy ilmi, kallon muodot tehdään naamioon paperimassalla ja vanulla. 20 vuotta sitten pidin paperimassaa ihan vihonviimeisenä materiaalina tehdä yhtään mitään, mutta massahan lunasti kaikki odotukset muovautuvuudellaan ja keveydellään. Ehkä paperimassa onkin tarkoitettu aikuisille?

Märkä paperimassa väsyttää pahvinaamaria hieman ja litistää sitä, mutta kiilasin valmiin naamion yhden yön yli puristuksiin, jolloin kupera muoto jopa parani alkuperäisestä. Tässä vaiheessa ei siis kannata huolestua, vaan antaa palaa!  Tai oikeammin kastua.

Ja muotoahan saa rakennettua vaikka kuinka paljon. Tässä hieman sivuprofiilia tekeleestä.

Tein hampaat ihan vain marketin irtokynsistä. Alumiinisarvet päällystin sähköteipillä, ja niistä tuli kaikin puolin siistit.

Jatkoin muotoja poskipäiltä hammasrajaan asti ja kulmilta ohimoille. Sarvet liimasin kontaktiliimalla ja tein lisävarmistusta erikeeperillä. Nyt alkaa jo näyttää joltain.

En halunnut päällystää naamiota lateksilla tai käyttää rasvamaaleja. En ihan luota lateksin pitävyyteen ja etenkin naamion kiilto näytti ikävälle, huonolla tavalla. 

Päädyin päällystämään naamion silkkimassalla. Se ei ollut ihan optimaalinen materiaali, koska massaan oli mahdotonta tehdä siistiä saumaa. Yritin päällystää naamion mahdollisimman suurilla kaistaleilla massaa, jotta saumoja tulisi mahdollisimman vähän. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta tässäkin auttoi ajatella, että tekeillä on paholaisen pärstä, eikä sen tarvitse olla siisti ja sileä.

Maalasin koko komeuden akryylimaaleilla. Väreissä ei kannata säästellä, kunnon varjostukset tuovat muodot hyvin esiin.

Rosetti

Uusi koti houkuttaa toteuttamaan unelmia. Tärkeysjärjestyksessä hyvin korkean sijoituksen saivat kattorosetit, nuo elämän välttämättömyydet. Niinpä meillä on nyt makuuhuoneen katossa rosetti, vaikka eteisessä ei ole valoja lainkaan.

Rosetteja saa ainakin kipsistä, polyuretaanista ja polystyreenistä valmistettuina. Tässä muutama oma havaintoni materiaaleista. Kipsi on perinteinen rosettimateriaali, mutta kovan hinnan vuoksi rajasin ne pois omista vaihtoehdoistani. Polystyreeni, eli styroksi, on hinnaltaan houkutteleva, mutta materiaali paistaa koristeesta niin selvästi läpi, että kovin tarkalle silmälle se ei tarjoa mitään iloa. Päädyin siis polyuretaaniin, joka polystyreenin tapaan on kevyt muovipuriste, mutta joka on ulkonäöltään lähellä aitoa.

Rosetti on peräisin hieman paremmin varustellusta kodinrakennustarvikkeita myyvästä liikkeestä. Samasta paikasta sain myös vinkkejä asentamiseen. 

Halusin rosettimallin, johon lampun kattokupu istuu siististi, eli jonka koristelussa on selkeä varaus ja tasainen kohta kuvulle. Valitsemani mallin halkaisija on 40 cm. Rosetti olisi voinut olla isompikin, sillä katossa ei ole juuri mitään muuta, mikä aiheuttaa jonkinlaisen mittakaavaharhan. Rosetti näytti keskikokoiselta kaupassa, mutta katossa jopa hieman pieneltä.

Rosetissa on maalarinvalkea pinnoite, jotta sen saa suoraan sävyttämänsä maalin väriseksi.  Takaa rosetti on raakapinnalla, ja taustalla kulkeva koroke on liimausmassaa varten.

Tässä vielä (melkein kaikki) tarvikkeet. Mattoveitsi jäi kuvasta.

Rosetin mukana olleessa ohjeessa kiinnittämiseen neuvottiin käyttämään "liimaa", mutta sisustuskaupan myyjä vahvisti epäilyni: vaikka rosetti on kevyt, kiinnittämiseen kannattaa käyttää melko järeää massaa. Tässä(kin) projektissa käyttöön pääsi uskottuni Cascon SuperFix. Mietin hieman, onko rosetin maalaaminen turhaa, kun rosetti on valkoinen ja katto on valkoinen. Maalasin rosetin kuitenkin kattomaalin jämällä, ja näin jälkeenpäin olen todella tyytyväinen, että tein niin. Katossa ja rosetissa ei ole lainkaan sävyeroa.

Ja tässä on otollinen kohteemme. Asuntomme on sen verran vanhassa talossa, että katossa on sokeripalat. Johdot tulevat jonkinlaisesta putkesta eikä suojalevyä ole. 

Maalaamisen lisäksi rosetti siis valmistellaan tekemällä riittävän suuri reikä johdoille ja kattokoukulle. Mattoveitsi on riittävän järeä väline polyuretaanille.

Sitten on vuorossa liimaus. Vaihe oli sen verran hektinen, että kuvia ei ole. Laitoin SuperFixiä pisteinä liimatasolle rosetin taustalla ja asettelin sen kattoon. Massa ottaa sen verran nopeasti ja jämäkästi kiinni, että rosetin voi jättää ilman kummempia vahtimista kattoon kuivumaan.

Sitten ripustetaan lamppu ja ihaillaan lopputulosta.

Jakkara 1/2

Blogin puolella on ollut hiljaista, koska olen puuhastellut kahden ikuisuusprojektin parissa. Jotta saan jotain postattua, teen nyt osajulkaisun toisesta projektista, jakkaroista.

Jakkaroiden malli on internetin ihmemaailmasta ja Pinterestistä pöllitty ja säädetty omille taidoille sopivaksi. Suunnitteluun pikkuvinkki: Kolmijalkainen jakkara ei keinu yhtä helposti kuin nelijalkainen. Nämä jakkarat tulevat siis kolmella jalalla, jalat teräksestä ja kansi puusta.

Hieman tarkemmin designista. Halusin tehdä niin sanotut "Hairpin leg" -jalat. Klassinen malli on peräisin 50-luvun Tanskasta. 

Kuvan lähde

Jalkoja voi ostaa monessa eri mitassa ja kuosissa, mutta perusajatukseltaan design on varsin yksinkertainen. Ja DIY-ihmisen iloksi netistä löytyy monta hyvää ohjetta näiden kaunokaisten valmistamiseen. Parhaimmat ohjeet ovat mielestäni tässä, tässä ja tässä videossa (viimeinen video on puoliksi mainosspämmiä, mutta työvaiheet ja ideat on kuvattu hyvin).

Kuten videoista käy ilmi, mitään standardoitua välinettä jalan taivuttamiseen ei tarvitse olla, vaan sen voi melko helposti tehdä itse. Työvälineiden valmistamisessa tukeuduin yllä luettelemistani video-ohjeista ensimmäiseen. 

Materiaaleiksi taivuttimeen sopivat kulmarauta sekä huonekalu- ja vesiputki, viimeistä kahta eri kokoa siten, että kapeampi mahtuu suuremman sisään. Muukin putki käy, vesiputkea oli saatavilla. 

Hioin pinnoitteet pois vesiputkista sorvin ja hiekkapaperin avulla. Hitsasin kappaleet ohjeen mukaisesti yhteen siten, että halkaisijaltaan suurin putki tuli kiinni kulmarautaan ja kapeammat huonekaluputkeen. On tärkeä sovittaa taivuttimen palaset oikeille paikoille varsinaisen väännettävän terästangon avulla, jotta taivutin toimii (tämä käy hyvin ilmi ohjevideolla). Alla olevan kuvan ottamisen jälkeen leikkasin huonekaluputken päässä olevaa putkea noin sentin lyhyemmäksi, jotta palat sopivat paremmin yhteen.

Valmis taivutin

Koska käytettävissäni oli massiiviseen pöytään pultattu järeä ruuvipenkki, kiinnitin valmiin taivuttimen penkkiin ja aloin vääntää tankoja. Taivutin voi siis olla todella yksinkertainen väline, eikä sen kanssa tarvitse mielestäni hifistellä turhia.

Materiaalina itse jalkoihin on hehkutettu pyöröteräs, halkaisija yksi senttimetri. Ostin erehdyksessä aluksi vedettyä pyöröterästä, mutta se on niin vahvaa, että taivutin oli hajota. Hehkutetun teräksen vääntämiseen riittävät käsivoimat ja väännin.

Ja vääntö!

Taivuttimella syntyy kuvan mukaisia "haarukoita". Kun taivuttamisen ensimmäinen vaihe oli takana, varmistin, että haarukat ovat suoria. Tämän voi testata laittamalla taivutetun kappaleen pöydälle, jossa sen tulisi maata tasaisesti. Jos (ja kun) haarukka ei ota tasaisesti pöytään, sitä hienosäädetään. Taas käytetään ruuvipenkkiä, mutta hienosäätöön riittävät käsivoimat. Huomaa, että tanko on suojattu penkin puristimilta alumiinikulmaraudan palasilla (näkyvät kuvassa huonosti mutta ovat puristimen leuoissa).

Sitten hienosäädin haarukoiden kulmat. Tein tähän tarkoitukseen liimapuulevystä jigin, jolla yksinkertaisesti varmistin kulman suuruuden. Käsivoima riittää myös tähän säätöön. Tässä vaiheessa pitää jo olla hellä, ettei kulma mene pilalle.

Tuloksena on jalanaihioita, joissa on presiis sama kulma. Fint!

Jos tavoitteena on tehdä klassisen mallin mukaisia suoria jalkoja, enempää taivutusta ei tarvita. Mutta minulla oli rima korkeammalla ja vauhti päällä, joten lisäsin kierroksia. 

Kolmannessa vaiheessa siirryin toisenlaisen ruuvipenkin ääreen. Tällä penkillä tein jalkoihin kulmat, jotka tuovat jalan kauniisti esille istuinosan ulkopuolelle. Lisäksi ajatus on, että jakkaroista tulee pinottavat, minkä tämä kulma mahdollistaa. Kun penkkiä kiristää, tanko puristuu takana näkyvien mustien kappaleiden väliin, ja saadaan suorakulma.

Tämän jälkeen taivutukset olivat valmiita. Pätkäisin haarukoiden päistä ylimääräiset pois ja siirryin tukikehikon valmistamisen puolelle. Hairpin leg -jaloissa on tyypillisesti joko suora tai kulmanmuotoinen lattarauta, jolla jalka kiinnitetään levyyn. Koska muotoiluni on kustomoitu, myös lattarauta piti suunnitella erilaiseksi, hieman tukevammaksi.

Päädyin tekemään lattaraudasta, 5 x 50 x 2000 mm, kiinteän kehikon. Heksagoni on tähän muotona kätevä, ja sitä vartena rauta tuli sahata kappaleiksi 60 asteen kulmassa. Onneksi tehtävään löytyi järeä väline valmiilla kulma-asetuksella, tämä komistus:

Rautasaha kauniissa väreissä. BFF.

Tein mallin tulevasta istuinosasta, heksagoni sekin. Yhden sivun pituus on 18 cm, eli heksagoni on piirretty halkaisijaltaan 36 cm:n ympyrän sisään. Mallin avulla määritin kehikon ja siihen tarvittavien lattaraudankappaleiden mitat.

Porasin kehikon aihioihin kiinnitysreiät valmiiksi, kaksi reikää joka toiseen levyyn. Poraaminen kannattaa tässä vaiheessa, kun mitään ei ole hitsattu ja kappaleet ovat yksinkertaisia. Reiät porasin ensin läpi asti 4 mm:n terällä ja sitten syvennyksen ruuvinkannalle upotusterällä. Hioin lattaraudankappaleiden sahausjäljet ja poranreiät siistiksi. Kuvassa kaksi kehikon aihiota reikineen. Tein tosiaan melko samaa tahtia kahta jakkaraa.

Sahaamani puulevy oli mallin lisäksi jigi, jonka avulla kokosin kehikon ja jalkaosan. Porasin kappaleet paikoilleen levyyn ja hitsasin. Puulevy joutui melko koville tässä projektissa, sillä se syttyi palamaan jokaisen hitsaussauman kohdalla. Jännitystä ja puukiukaan tuoksua.  

Puristin pitää poraamattoman kappaleen paikoillaan ja johtaa virran.

Puulevy ei tietenkään ole hyvä hitsausalusta, mutta arvelin sen kestävän kahden jalkaosan valmistuksen. Lopussa se oli kyllä todella kärähtänyt. Itse jalkoihin jäi hitsaussaumojen ympärille vaikka kuinka paljon siistittävää. Saumojen viimeistely sujui kapeanauhaisella nauhahiomakoneella.

Ja siinä ne ovat, minun kaunokaiset, vaikka itse sanonkin. Palaan myöhemmin kanteen ja koko jakkaraan.