Joulupuuhia

Jouluna oli mukavasti aikaa tehdä kaikenlaista pienempää ja suurempaa. Tässä postauksessa on sekalaisesti kaikenlaista pientä puuhaa joulun ympäriltä. Suurempi työ saa sitten oman postauksen valmistuttuaan (toivottavasti pian). 

Ensinnäkin innostuin tekemään uusia koristeita joulukuuseen. Oikea kuusi on meillä jokavuotinen perinne, ja kuusenkoristeetkin ovat jo melko ...perinteisiä. Minun silmään suorastaan uudistusta kaipaavia! Tein siis kokonaan uuden köynnöksen joulupuullemme. Köynnös syntyi ompelemalla yhteen pahvista leikattuja pyörylöitä. Tälle köynnökselle on varmasti jokin nimikin, mutta en millään saanut selville, mikä se on.

Sopiva muotti (ja halkaisija) löytyi äidin astiakaappia kaivelemalla. Pyörylöiden läpimitaksi tuli noin seitsemän senttimetriä. Jotta köynnös saatiin riittämään hyvin koko kuuseen, pyörylöitä piti leikata noin kahdeksan metrin edestä, eli yhteensä noin 115 kappaletta. Nöyrä kiitos piirtely- ja leikkuuapulaiselle!

Lituskoiden yhteen ompelu oli aika helppoa ja nopeaa sarjatyötä. Käytin tavallista neulaa ja pyörylöiden väriin sopivaa lankaa. Piston pituus oli jopa viisi, jotta tikkaus ei tekisi pahviin kovin heikkoa kohtaa. 

Ja tässä uusi, hieno köynnös perinnepallojen rinnalla:

Toinen joulu- ja talvitunnelmantuoja olivat jäälyhdyt. En ole koskaan aikaisemmin innostunut näitä tekemään, mutta tänä vuonna sain inspiraation naapureilta (kuinkas muuten), joilla oli yli toistakymmentä jäälyhtyä pihalla ja kotitienvarressa. Kaunista ja halpaa! Lisäksi hermostuin, kun näin kaupassa MUOVISIA jäälyhtyjä! Miksi oi miksi?! Ei lyhtyjen tekeminen voi niin vaikea olla. Ja täytyihän minun kaiken manailun jälkeen testata, onko se. Tässä siis ohje jäälyhtyjen tekoon. Hieman tulee mieleen vitsi ruotsalaisten jääpalaohjeesta, mutta antaa mennä.

Aluksi tarvitaan ämpäri ja vettä. Ämpäri saattaa haljeta veden laajentuessa, mutta kuten isäni totesi, eihän se maksa kuin markan. Ja vettä saa raanasta. Vedellä melkein kokonaan täytetty ämpäri viedään siis ulos, näin:

Sitten lisätään pakkasta ja aikaa. 

Lyhtyjä valmistaessani pakkasasteita oli 20 ja rapiat, ja aikaa lyhdyn jäätymiseen meni silti yli seitsemän tuntia. Yhdeksässä alkoi jo tulla kunnollisia lyhtyjä. Nyt on pakko myöntää, että jos pakkasta ei ole, muovilyhdyille voi olla käyttöä. Mutta siinä tilanteessa tavalliset ulkotulet ajavat kyllä saman asian. Ilman muovia.

Jäätynyt lyhty ja muoviämpäri kipataan nurin valittuun paikkaan, ja ämpärin päälle kaadetaan sen verran lämmintä vettä, että se irtoaa. Irtoamisesta kuuluu mukava naksahdus, selkeä äänimerkki. Kun ämpäri on saatu pois, lyhdyn kanneksi jäätynyt ohut jääkerros koputellaan esimerkiksi keittokauhalla rikki, ja lyhdyn sisään jäänyt vesi kauhotaan pois samaisella kauhalla. Nyt lyhty on valmis, ja enää tarvitaan kynttilä.

Kaunista, halpaa JA helppoa!

Vuoden loppukevennykseksi kuva-arvoitus: Mikä keittiöluomus on alla kuvassa? Poronkäristys muusilla ja puolukkahillolla ehkäpä?

Ei suinkaan, vaan sovellettu red velvet -kakku! Ta-daa!

Valitettavasti ulkonäkö ei ollut ainoa asia, joka ei mennyt niin kuin Strömsössä, joten kakku saa kohdallani jäädä kertakokeiluksi. 

Hyvää uutta vuotta 2015!

1 vee!

Hyvää syntymäpäivää blogi! Synttärit oli oikeasti jo yli viikko sitten (6.12), mutta onneksi blogi ei voi pahastua myöhästyneistä onnitteluista.

Lasipurkissa kurkistelee 1-vuotispäivän kunniaksi 1-vuotispipari, joka tehtiin ja kuvattiin juuri asianomaisena päivänä. Bloggarille vain iski jonkinlainen lorvikatarri tai saamattomuus postauksen kirjoittamisen kanssa. Mutta nytpä on sekin asia korjattu.

Vuoden bloggaus on tuottanut 15 postausta. Hävettää hieman tunnustaa, että projekteja on kyllä ollut enemmänkin. Ne vain ovat syntyneet niin kovassa luomisvimmassa, että kameran kanssa ei ole malttanut väliin kuvaamaan. Jonkinlainen ryhtiliike voisi olla paikallaan, mutta katsotaan nyt jaksaako sitä :)

Valoa pimeään! Vai hohtoa hämärään?

Mulla on varmaan jokin fiksaatio tehottomiin valaisimiin. Kävin nimittäin Kaapelitehtaan kirppiksellä tässä taannoin (never again, huh mitkä jonot!) ja hankin itselleni valokirjaimen, tuon joka kodin koristelampun!

Olin jo aiemmin sommitellut mielikuvissani valokirjainta kotiin, mutta niiden hinnat ovat aina olleet minulle liian suolaisia. Törmäsin siis tähän yksilöön täysin sattumalta, ja sormeni alkoivat suorastaan syyhytä, kun myyjä kertoi, että kirjaimen valot eivät toimi. Pakkohan minun oli sitten ostaa niin lupaava ja erikoinen "projektiaihio". Tinkausvaran ja maksamani summan perusteella kirjainbuumi on selvästi laantumassa, ja tulen onnellisesti jälkijunassa, mutta eipä se ole niin justiinsa. 

&-merkki olisi ollut kaikkein hienoin, mutta nappasin mukaani parhaan saatavilla olleen kirjaimen, isohkon H:n. Ei olenkaan huono sekään!

Kotimatkalla kanssamatkustajat kiittivät! (Sorry karkea kännykuva)

Sähköhommiin en missään vaiheessa ajatellut lähteä omin päin, vaan päätin virittää kirjaimen sisään ulko- ja sisäkäyttöön sopivat led-valot. Googlailun perusteella tämä on fiksuin ja yleisin tapa kunnostaa kirjain. Jouluvaloina palvelleet led-valot löytyivätkin minulta jo kaapista.

Ensimmäisenä työvaiheena oli tietenkin pesu. En nyt malttanut olla laittamatta yhtä hienoa ennen-jälkeen -kuvaa:

Ja tältä siellä kirjaimen sisällä näytti:

 

Vanhat putkivalot olivat yllättävän heppoisesti kiinni kirjaimen sisällä, ja purkutyö oli tässä vaiheessa pesua lukuun ottamatta helppoa. Valosarjaa varten suurensin kirjaimen takana ollutta reikää.

Uusien valojen asennus ei kuitenkaan ollut niin yksioikoista kuin ehdin kuvitella. Kokeilin aluksi, miltä kirjain näyttää, jos ledit vain laittaa kirjaimen sisään.

Ei hyvältä! Suunnitelma A meni surkeasti pieleen, sillä valo ei jakautunut ollenkaan tasaisesti. Iso osa valotehosta meni hukkaan ledien sojottaessa sinne tänne.

Oli siis aika laatia suunnitelma B. Sain ideointiin hieman apua, ja päätin asentaa kirjaimen sisään kehikon ledeille, jotta ne kaikki osoittaisivat ulospäin. Kehikko syntyi 3 mm:n vanerista vannesahalla ja kärsivällisyydellä.

Käyttämässäni valoletkassa on yhteensä 80 lediä, joten jokaiselle piti porata oma reikänsä. En viitsinyt porailla reikiä vaneriin summittain, vaan merkitsin paikat karkean mittauksen ja silmämääräisen arvion perusteella. Koska kehikosta tuli yllättävänkin istuva, tein sivuun pienet kolot, joiden avulla kehikon voi tarpeen tullen nostaa pois kirjaimesta. Tämä olikin fiksu veto, kuten sain huomata!

Sitten vielä hieno kuva porausta edeltävistä virityksistä. Seuraava paasaus on ennen kaikkea on muistutus mulle itselleni! Porattava puukappale on kiinnitettävä hyvin, ja vanerin alle kannattaa laittaa hukkapuuta, johon asti voi porata huoletta. Jäljestä tulee siistimpää, kun poran kiertosuunnan kääntää, ennen kuin terän vetää pois. Puristimet kannattaa laittaa vielä lähemmäs toisiaan kuin kuva antaa ymmärtää. 

Ja viimeisenä, mikään huolellisuus ei auta, jos puuhun käyttää metalliterää... No, ei vaneripohjasta sentään fiaskoa tullut, mutta paremminkin olisi voinut mennä. Onneksi kehikko jäi kirjaimen sisään, oma silmä ei olisi kestänyt tällaista esillä.

Tässä ledit on tökitty omille paikoilleen. Päätin myöhemmin vielä liimata ne kiinni vaneriin kuumaliimalla, ihan varmuuden vuoksi. Viritelmä vaikutti jo lupaavalta...

Mutta ei! Valo oli vieläkin liian pistemäistä, joskin sen suunta oli oikea. Valon piti vielä saada hajaantua kirjaimen sisällä, jotta se loistaisi ulos tasaisemmin. Siispä suunnitelmaan C.(BTW: Kuvassa yllä näkyy valitettavan hyvin halppisledien laatuongelma: Ledien valon lämpö vaihtelee jo yksittäisessä sarjassakin. Valkeassa valossahan tuo ongelma ei tule esiin, mutta värikalvo paljastaa laatuvirheen. Tsot!)

Lisää purkamista siis. Jotta rakentamani valokehikon sai syvemmälle, kirjaimesta piti poistaa kokonaan välitaso, jonka varassa alkuperäiset valot olivat. Purku hoitui poraamalla pois pistehitsaukset (64 kpl!), jolla taso oli kiinnitetty kirjaimen sisään. Tämän projektin mittaan kasvoin kyllä henkisesti, koska en ollenkaan pidä käsivaralla poraamisesta.

Kaikki purkaminen ja poraaminen viimein takana!

Projektin loppupuristus tuli otettua olohuoneessa. Enää oli jäljellä pieni palikkatesti. 

Välipohjan poistaminen oli succé! Lopussa kiitos (ja H) seisoo:

Lopuksi vielä todettakoon, että ulkona pimeässä kuvaamista on harjoiteltava! Aavemainen hehku saa tämän kerran mennä Halloweenin piikkiin.

Kuboktaedrikoru

Jaa että siis mikä!? No säännöllinen kolmiulotteinen kulmiokoru. Geometria on mahtavaa!

Puutyökausi lähti käyntiin, eikä minulla ollut kunnollista (=isoa) työtä suunnitteillakaan, joten päädyin tällaiseen pieneen ja nopeaan koruprojektiin. En tiennyt, mikä havittelemani kappale on nimeltään, ennen kuin Googlasin sen: Kyseessä on yksi Arkhimedeen kappaleista, tarkemmin kuboktaedri. 

Kappale ei sinänsä ole mitenkään erikoinen, ja varmaan sen olisi saanut kaupastakin, mutta hauskuushan piilee tietenkin siinä, että kaiken voi tehdä itse! Naapuripöydästä todettiin, että tällaisen suunnittelu vaatii "avaruuellista trikonometriaa". oikeastaan kyseessä on vain kuutio, josta on poistettu kulmat 45 asteen kallistuksella kokonaan. Kuvat selittänevät.

Materiaalina on tuttu ja turvallinen tervaleppä, koska sitä löytyy varastoista. Koivu tai mikä tahansa muu kova puu olisi varmasti ollut myös hyvä.

Pieni haaste oli kulmien poistaminen nopista. Ohjaimen tekemistäkin minulle suositeltiin, mutta sen tekemiseen olisi mennyt enemmän aikaa kuin kappaleiden hiomiseen käsivaralta. Jos tuotanto olisi ollut sadoissa, olisin siihen ryhtynyt, mutta nyt oli tarkoitus tehdä vain muutama käyttökelpoinen kapple ja vähän särkymävaraa. 

Seitsemän kuboktaedria yhteensä tuli, ja kolme niistä läpäisi laatutarkistuksen.

Collegepaidan freesaus

Havittelin pitkään käsiini puuvillacollegea, johon voisin toteuttaa visioni niittipaidasta. Mielikuvissani häälyi metsänvihreä paita, mutta ostautin kirppikseltä puuvillaisen mustan collegen, kun satuin löytämään oikean kokoisen ja hintaisen.

Muutoin sopivan paidan ainoa miinus oli etumukseen keinonahalla applikoitu teksti "A MISFIT". Jeps. Koskapa olen tavallinen työssäkäyvä ihminen ja teinivuodetkin ovat jo takana (ja koska keinonahka vaatteessa aiheuttaa minulle lähes yökkäysreaktion), applikaatio sai luvan mennä! Ja ratkottavaahan riitti useammalle sessiolle... 

Purks, purks, purks! Tässä jo voiton puolella.

Kankaaseen jää takuuvarmasti neulanjälkiä ompeleiden ja tikkausten purkamisesta ja pari reikääkin tuli tehtyä vielä päälle. Reiät sai kuitenkin hoidettua hellävaraisella paikkauksella, ja ohjeen mukainen pesu tasasi ompeleiden jäljet. 

Sitten ne niitit. Ostin kalliihkoja niittejä askarteluliikkeestä, ja niiden hinta osaltaan rajoitti niittien määrää. Niitit olisi varmasti voinut myös tilata netistä, mutta en ole kovinkaan luottavainen netistä tilattujen välineiden laatuun, kun kaikenlaista on tullut nähtyä. Vasta myöhemmin löysin Facebookista lupaavan oloisen ryhmän nimeltään Niittirinki. Liityin siihen vastaisen projektin varalle. Jotakin niissä niiteissä vain on.

Niitit kiinnittyivät paitaan varsin näppärästi vain painamalla läpi ja taittamalla väkäset yhteen nurjalla. College oli materiaalina juuri tähän projektiin sopiva, koska neuloskankaaseen ei tarvitse tehdä (eikä tule) reikiä niiteistä.

Ja valmis paita näyttää tältä:

Vielä lähikuvaa syysviikonlopun auringossa.

Katu-uskottavuus kasvoi kertaheitolla!

Synttärit!

Tämän postauksen kanssa pääsen heti kättelyssä selittelemään tekosiani. En nimittäin yleensä tee mitään tämäntyyppistä (leivo, askartele kortteja ja hömppää vaaleanpunaisen kanssa lastenjuhlissa), mutta nyt siihen ajauduin, koska meillä pidettiin synttärit. Pahoittelut siis heti kärkeen kaikesta vaaleanpunaisesta ja sokerista, joita tämä postaus sisältää.

Meillä vietettiin siis sukulaistytön kymmenvuotispäiviä. Synttärilahja oli ensimmäinen hankinta, ja se aiheutti minulle hetkellisesti suurta päänvaivaa. Mutta kun kuulin, että synttärisankari pitää käsillä tekemisestä, niin tajusinkin, että me ollaan samalla kanavalla! Ja voilà, lahja on tässä:

Askartelukirja!

Toivon siis, että kirja ei liikaa ohjaa saajansa mielikuvitusta, vaan innostaa kokeilemaan ja tekemään. Ja tässä sama paketissa kortin kanssa:

Kakku onkin tämän postauksen jymymenestys, sillä astuin reippaasti takaisin tontille, jonka säännöt olin jo ajat sitten unohtanut. Leivoin siis (onnistuneesti!) täytekakun pitkään pitkään aikaan. Mansikka-suklaakakku kaikkine ohjeineen löytyy mahtavasta Kinuskikissan blogista, joten en käy ohjetta sen kummemmin läpi. Laitan vain omat huomioni tähän.

Vuoan, eli kulhon, halkaisija oli 20 cm. Se oli siis hieman pienempi kuin alkuperäisessä ohjeessa. Suklaatäyte meni kokonaan (kumma juttu, että sitä mahtui enemmän kuin mansikkaa:D). Kostuketta olisi mennyt helposti kolmekin desiä kahden sijaan (pohjimmainen kerros jäi minun makuuni kuivaksi). Kulhoon koottu kakku sai hyytyä jääkaapissa yön yli.

Yli jääneelle mansikkatäytteellekin löytyi kakussa loppusijoituspaikka: käytin sitä kakun "suojakuorrutteena" ennen varsinaisen kuorrutteen laittamista. Linkin leivontaohjeesta kyllä selviää tarkemmin, mitä tällä tarkoitan.

Kuorrutteeksi valitsin vaahtokarkin makuisen kaulintamassan. Muistelin, miten lapsena inhosin marsipaania, joten järkeilin sen olevan pahaa lasten suussa edelleenkin. Sokerimassa olisi ollut halvempaa, mutta jostain sain ymmärryksen, että kaulintamassa tottelee leipurin kaulinta nöyremmin, ja ensikertalaisena sitten valitsin sen. 

Vaaleanpunaiset värit sain sävyttämällä massaa elintarvikevärillä. Kuorrutetta oli loppujenlopuksi LIIKAA! Kaksi pakettia kaulintamassaa, á 250 grammaa, olisi riittänyt kuorrutukseen ja koristeluun vallan hyvin. Vaaleanpunaista kaulintamassaa anyone?

Valmis kakku leivontakaaoksen keskellä.

Kakun kanssa tuli hieman kiire, kuinkas muuten, joten en ehtinyt käyttää koristeluun taiteellista silmää. Lätkin koristeet melko summanmutikassa miten sattuu, mutta hyvä tuli silti.

 Valmis kakku vielä ennen veitsen kosketusta.

Maistui!

Erityiskiitos kakunleivontatuesta ja koristemuottien lainasta Ässälle! Kiitos, sinun neuvot oli ihan ässiä;)

Vaneriheksagonit

Blogi on hengissä! Vähän heikossa hapessa tosin mutta kyllä se tästä.

Tein tällaisen välipalaprojektin osittain siksi, että minun oli melkeinpä pakko postata pitkästä aikaa, ja osittain myös siksi, että oikeasti tarvitsen lasinaluset! Sillä niitä nämä heksagonit ovat (ihana sana, heksagoni).

Mutta siis, materiaalina on ihan tavallinen vaneri, jonka lakkasin puolihimmeällä lakalla, sillä näiden on tarkoitus kestää hieman kosteutta.

Tein alustoja kahta eri paksuutta, 4 ja 7 mm. Aluksi ajattelin, että ohuempi on kauniimpi, mutta enää en olekaan niin varma. Mutta molempi parempi!

Metallilankahylly

Jo ennen kuin löysin kirppikseltä String-hyllyni mielessäni oli pyörinyt ajatus hyllyn tekemisestä omin kätösin. Tartuinkin toimeen syksyn aikana ja hitaasti edennyt projketi on ilokseni viimein valmis ja koristaa keittiön seinää!

Seinähyllyn suunnitteleminen ja tekeminen alusta loppuun oli aika erilainen prosessi kuin olin ajatellut. Minulla oli valmiiksi päässäni hieno mielikuva tähän päivään upgreidatusta 50-luvun metallilankahyllyköstä, täydellinen suunnitelma viimeistä yksityiskohtaa myöten.

Materiaalit: tervaleppää ja 4 mm:n terästankoa

Mutta mitens kävikään... Materiaalit ja todellisuus tulivat aika reippaasti utopiaani vastaan. Käyttämäni terästanko, omat taitoni (tämä oli ensimmäinen työ, jossa hitsasin!) sekä kokonaisuuden kestävyyteen vaikuttavat tekijät määräsivät lopputuloksessa suunnitelmiani enemmän. Järkyttävän suuria kompromisseja en joutunut tekemään mutta on pakko sanoa, että projekti oli kaiken kaikkiaan opettava. 



Edit! Sileän metallitangon ostaminen metrimäärällä oli kamalan vaikeaa. Perusrautakaupat myi ei oota, tukkumyynti olisi onnistunut useammassakin liikkeessä, mutta ihan niin monta hyllyä ei ole suunnitteilla... Tähän siis talteen linkki liikkeeseen, jossa tavallinen kuluttaja sai ystävällisen palvelun kera sentilleen haluamansa määrän tankoa http://www.timolehtimaki.fi/

Tammisen leikkuulaudan freesaus

Sain jo jokin aikaa sitten käsiini tammisen neliskanttisen leikkuulaudan, joka oli minun mittapuullani pilalla; laudan pinta oli kuivahtanut, laikukas, naarmuilla ja kaiken hyvän lisäksi siihen oli poltettu valmistajan ruma logo. Lauta on kuitenkin jälleen hyvä osoitus siitä, miten kokopuisia esineitä voi pienellä vaivalla kunnostaa täysin uuteen uskoon. Eli uusiks vaan!

Muotoilin laudan sirkkelillä siten, että leikkasin laudan talon muotoon ja sen "katon" 45 asteen kulmaan, jolloin lautaan tuli kirjaimellisesti vähän lisää särmää. Leikkuupinnan siistin ja tasoitin tasohöylällä ja viimeistelyt tein tietenkin hiomalla.  

Loppusilauksen lauta sai öljykäsittelystä, joka syvensi hienosti tammen värejä ja toi syykuvioinnin kauniisti esiin. Viimeistellystä laudasta tuli niin hyvä, että sille ei saa enää näyttää veistä, vaan se palvelee meillä nykyään vain tarjoilualustana.

Kaulahuivi/koru

Tämän huivin/korun tein pääasiassa nurkkiini kertyneistä jämäsukkalangoista. Kun värimaailma on vaatetuksessa yhtä monotoninen kuin minulla, valmis koru ei ole liian kirjava ja kaoottinen. Tai voihan siitäkin joku pitää:)

Varta vasten tähän projektiin ostin kultalankaa, jonka neuloin mukaan tuomaan heiman ekstrablingiä. Tavallisen villalangan menekki yllätti minut ja jouduin ostamaan muistaakseni yhden kerällisen lisää, vaikka tarkoitus oli käyttää jämiä pois. Neuloin huivin kuudella silmukalla pötköön, se on siis ontto ja ohut tuubi. Kokonaispituutta huiville kertyi lähes 18 metriä ja lankaa kului 253 garmmaa. Aivan pieni projekti ei siis ole kyseessä! Kuvassa olen vielä virkannut sormella tuubin ketjuksi.

Vaikka pidän huivia aina kerällä en ainakaan tositaiseksi en ole päätellyt sen päitä yhteen. Tämä johtuu siitä, että huivi menee usen päältä riisuttaessa sellaiseen tuhannen solmuun, että sen avaaminen olisi mahdotonta, ellei huivissa olisi irtonaisia päitä.

Kunnostettu String

Pohdiskelin kauan aikaa haluanko seinälleni blogihyllyksikin nimetyn Stringin vain en. Toisaalta hylly on hieno mutta toisaalta sen yleisyys tekee siitä jo vähän tylsän. En myöskään pidä avohyllyistä, joille yleensä kertyy kaikenlasta roinaa, vaikkakin kauniille esineille hylly kyllä tekee kunniaa.

Kaikenlaiset juupas-eipäs-pohdinnat unohtuivat kuitenkin kokonaan kun löysin kotipaikkauntani kirppikseltä Stringin suoraan 50-luvulta. Hylly oli aika rähjäisessä kunnossa, mutta minulle kunnostusprojekti oli vain mieleinen. Tätä en tietenkään kertonut kirppiksen myyjälle, vaan tingin hinnan kukkarolleni sopivaksi ja poistuin myhäillen hyllyn palat kainalossa.

Sitten itse projektiin. Hyllyn metallilankakehikko oli päällystetty jollain kumimaisella pinnoitteella, joka oli vuosien mittaan täysin kellastunut ja paikoin repeillyt. Se jouti siis kokonaan pois. Päällysteen poiston jälkeen hioin teräspinnat 240-rakeisella hiekkapaperilla ja maalasin ne ensin pohjustussprayllä ja sitten valkealla spraymaalilla. Maalausjälki ei ehkä ollut ensiluokkaista, mutta riittävän hyvää omaan käyttöön. Tässä on selvästi vielä opettelemista...

Hyllyn tasot olivat ihana yllätys, sillä nykymallista poiketen ne ovat umpipuiset! Puukalusteiden kunnostaminen on etenkin kaltaiselleni aloittelijalle huomattavasti helpompaa kuin viilu- tai lastulevykalusteiden kunnostaminen, koska kalusteen pinta ei kulu "puhki" jos vanhan pintakäsittelyn poistaa mekaanisesti kuten minä tein. (En yleensä käytä kemikaaleja jos ei ole pakko.) Lisäksi puupinnasta voi nostaa vanhoja lommoja pois turvottamalla puukuidut kuumalla silitysraudalla märän kankaan läpi. Tämän työvaiheen onnistuminen edellyttää kuitenkin sitä, että puukuidut eivät ole katkenneet.

Poistin hyllylevyjen metalliset kannakeosat ja merkitsin niistä jokaisen numerolla, jonka kirjoitin myös kannakkeen paikalle. Tämä on hyvä varotoimi, sillä puuesineet yleensä elävät ajan mittaan, eivätkä näennäisesti samanlaiset palat välttämättä sovikaan toistensa paikoille! Saranalliset kannakkeet öljysin ompelukoneöljyllä, joka vetreytti paloja huomattavasti.

Hienoja yksityiskohtia nuo kannakkeet!

Hyllylevyjen vanhan lakkapinnan olisi voinut poistaa suorista puulevyistä höylällä, mutta aika ja kosteus olivat hieman vääntäneet hyllylevyjä. Lakkapinnan poistamiseksi kauttaaltaan höylää olisi siis pitänyt käyttää aika paljon, jolloin levyt olisivat ohentuneet ja hyllylevyjen kannakepaloille tehdyt upotukset olisivat osittain kadonneet. Tämän projektin myötä opin, että hiominen EI sovi lakan poistamiseen, koska lakka tukkii hiekkapaperi karkean pinnan alta aikayksikön. Vanha lakka lähtikin puupinnalta siklaamalla, eli kuorin pinnoitteen pois tarkoitusta varten tehdyllä teräslastalla. Jos sikli on outo työkalu, suosittelen siihen tutustumista, sillä se on helppo ja hyvää jälkeä tekevä käsityökalu!

Kohotin siis hyllylevyjen pinnasta lommot ja siklasin ne, ja nimenomaan tässä järjestyksessä, jotta sain myös kuopalla olleista kohdista lakan pois. Viimeistelyyn käyttämäni lakka oli puolihimmeää.