2.2.2016

Vaneripisara



Rakkaudesta tarpeettomiin valaisimiin! Syksyn 2015 puutyön sato on tässä, vanerilevyistä koottu lampunvarjostin. Malleja löytyy netistä pilvin pimein googlaamalla vaikka "plywood lamp shade". Ja tiedän, tällaiset lamput sun muut vanerileikkaukset tehdään yleensä laserilla, mitä en yhtään ihmettele, koska kappaleiden leikkaaminen käsipelillä oli tarkkuutta vaativaa! Mutta pitihän se kokeilla, kun mieleen tuli. 

Materiaaleina ovat 4 mm:n vaneri ja ruotsalaisesta halpatavaraliikkeestä ostettu valmis kangaspäällysteinen johto kantoineen, katkaisijoineen ja pistokkeineen. Hehkuksi valikoitui Airamin Antique Led E14.





Piirustusten tekemiseenkin meni oma aikansa, koska kappaleet piti mitata istumaan toisiinsa ja valmiiseen kantaan. Lampun ja sen muodostavien säleiden muodon osasin jo valita taitojeni ja saatavilla olevien koneiden mukaan, eli edistystä osaamisessa on tapahtunut! Kaarevat muodot ovat minulle helpompia hahmottaa kuin kulmikkaat. Niitä on myös helpompi hioa ja työstää. Säleen kaartuva muoto on itse asiassa oman käteni ja nauhahiomakoneen yhteistyötä. Hyvä me!

Säleiden tekemiseen meni eniten aikaa. Piirsin jokaisen säleen vanerille kaavalla ja leikkasin ne irti kuviosahalla muutaman millin hiomavaralla. Jälkeenpäin ihan hirvittää, että en tehnyt yhtään särkymävaraa, vaan juuri kahdeksan kappaletta. Pariin kappaleeseen tuli kauneusvirheitä, koska vanerilevyn keskimmäisessä kerroksessa sattuikin olemaan huonompia kohtia, mutta ne ovat sitten niitä käsityön merkkejä.




Oikeastaan yhden kappaleen piirtämien tarkasti olisi riittänyt, koska laitoin kappaleet yhteen pinkkaan puristimilla, ja pinon päällimmäiseksi valitsin säleen, jossa oli paras piirustus. Sen perusteella hioin koko pinon lopulliseen muotoonsa nauhahiomakoneella.




Säleet edelleen pinottuina tein niihin liitoskohtien lovet sirkkelillä. Sirkkeli oli turhan järeä väline ja sen terä oli vajaan millin liian leveä, mutta toisaalta lovesta tuli siisti ja se osui kaikkiin levyihin samaan kohtaan. Säleet olivat tässä vaiheessa edelleen tiiviisti pinossa.




Liitoskappaleiden työstön aloitin keskireiästä, jonka tein pylväsporalla, 28 mm:n terällä. Järjestys juontuu siitä, että neliskanttisen kappaleen saa hyvin kiinnitettyä, toisin kuin pyöreän. Pyöreän muodon tein kuviosahalla ja viimeistelin lautashiomakoneella. 




Tein liitoskappaleiden lovet kuviosahalla. Se oli hermoja ja tarkkuutta vaativaa, ja siinä vaiheessa menikin yksi kappale pilalle. Lovia piti vielä viilata käsin, koska ne eivät menneet kerralla nappiin käsivaralla. Parempi siis tehdä liian pieni ja jynssätä viilalla liiat pois.

Lopuksi hioin kaikki leikkauspinnat sileiksi ja piirrosjäljet pois käsin hiomapaperilla. Pinnat käsittelin Osmo Colorin puuvahalla.




Täysin istuvia kappaleista ei tullut (!!!) mutta niin lähelle pääsin, että kasassa pysyy ja voin olla tyytyväinen. Hyvin tyytyväinen. Kiitos kaikille kurssikavereille ja opelle neuvoista ja ideoista, ei tästä muuten olisi näin hyvää tullut.





Prototyyppi on taas kerran uniikkikappale, koska en enää innostu samasta työstä toista kertaa. Sinänsä harmi, koska nyt tietäisin, mitä tehdä paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti