2 vee ja bloggausrästit

Blogi täytti eilen kaksi vuotta. Jei!

Synttäreiden kunniaksi tein kakkospiparin. Juhlahumun tasoituttua on aika vuosikatsauksen. 

Viime vuonna päätin, että bloggaan ahkerammin aikaansaannoksistani. Mielestäni onnistuin hyvin 18 postauksella, mutta silti jonkin verran projekteja jäi tuomatta blogiin. 

Kuvat ja kaikki siis olisi mutta. En pitänytkään valmiista tuotoksesta ja innostus lopahti niin, että postaus jäi. Tämä on sinänsä harmi, koska virheistähän tunnetusti oppii. Epäonnistumisista on kulunut sen verran aikaa, että olen kasvanut niistä yli, ja voin kypsästi esitellä vuoden tunaroinnit.

1. Siniset tuolit

Dyykkasin jo loppuvuodesta 2014 tällaiset pikkutuolit. Neljän samanlaisen tuolin löytäminen oli (silloin mielestäni) niin kova onnenpotku, että kotiinhan ne piti roudata. 

Näin hienon kollaasinkin tein innoissani.

Oppi nro 1.1 Jos tuolit (tai minkä tahansa ryhmän) haluaa kunnostaa samalla tavalla, kannattaa aloittaa kaikkein risaisimmasta yksilöstä. Tällöin vastaan tulevat heti kaikkein visaisimmat ongelmat ja mahdolliset kompromissit hienojen suunnitelmien ja mahdollisuuksien rajojen kanssa.

Oppi nro 1.2 Vanhan kalusteen kunnostus on syytä aloittaa perusteellisella puhdistuksella, koska ajan saatossa likaa kertyy kaikille pinnoille ja joka ikiseen rakoon enemmän kuin äkkiseltään arvaisi. Imuri, märkä rätti, hanskat ja hengityssuoja ovat asialliset varusteet. Maalatuissa valkeissa kalusteissa timanttia jälkeä saa aikaan taikasienellä.

Tässä vielä puhtaina ja paloissa.

Revin muoviset päällysteet irti ja hioin ja paklasin kaikki pinnat (kemiallisella puulla, kamala myrkky). Sitten tuli maalaamisen aika. Maalin sävy ei pysynyt tasaisena vanhalla puristepinnalla ja paklatuilla kohdilla, minkä sai vielä kuntoon toisella maalikerroksella. Mutta. 

Oppi nro 1.3 Maalitelan pitää ehdottomasti olla uusi sekä ensimmäisellä että toisella maalikerroksella.

Tätä en uskonut, ja viimeisestä maalipinnasta tuli paikoitellen hiekkapaperin karhea. 

Lisäksi tunaroin ruuvien kanssa, vaikka olin muka merkinnyt, mikä ruuvi kuuluu mihinkin reikään. Yksi ruuvi menikin väärään paikkaan ja liian pitkänä suoraan istuinlevystä läpi.

Oppi nro 1.3 Merkitse kunnolla vanhaan kalusteeseen osien paikat. Ruuveja myöten. Oikeasti.

Ja niin. Yksi melkein valmiina, yhdessä kansi rikki ja kaksi vielä kasaamatta. Hermot, hieno visio ja innostus tipotiessään. Hienot tuolit päätyivät taloyhtiön kierrätyspisteeseen. Joku onnellinen ne kantoi sieltä samana päivänä, kirotut tuolit.

2. Huopa

Intouduin pääsiäisen alla kutomaan. Siis kutomaan ihan kangaspuilla, mikähän minuun meni?! En nimittäin tarvitse mitään kangaspuista ulos tulevaa, mutta ehkä siinä oli uuden jännitys. Hurjaa elämää!

Kangaspuut olivat olleet ulottuvillani jo tovin, mutta jostain syystä olin karttanut niitä. Kokeneemmat kutojat pelottelivat (aiheellisesti?) että huopaa ei voi kutoa ensimmäisenä työnä, vaan pitäisi aloittaa matosta. Höpöhöpö sanoin ja tartuin sukkulaan. Ja aika moneen muuhun härpäkkeeseen, jonka nimeä en tiennyt entuudestaan, enkä muista näin jälkikäteen. 

Loimi oli puissa jo valmiina ja malli päätettynä. Lehtimäinen kuvio tehtiin polkemalla vuorotellen kahdeksaa polkusta, ja siinä oli aloittelijalla mennä sormi suuhun. Muutaman mokan ja raivokkaan kutomisen ja purkamisen vuorottelun jälkeen huovasta tuli melkein virheetön. Se käsityön leima...

Kutominen oli jossain vaiheessa jo melko sujuvaa, mutta onnistuin saamaan loimilangan poikki kriittisellä hetkellä eikä apua meinannut saada niin mistään. Onneksi löysin googlaamalla sanalliset ohjeet ja niitä aikani tavattuani ja äitille soitettuani onnistuin! Vastaisen varalle tässä myös kuvia:

Katkennut loimilanka vasemmalla. Se korjataan ottamalla pätkä loimilankaa, joka sidotaan kankurin solmulla (ympyröity pinkillä) takatukilta ja oikean niiden läpi tulevaan loimilankaan. 

Katkennutta loimilankaa siis jatketaan. Jatkettu lanka pujotetaan neulaan ja viedään loimen suuntaisesti työn sisään (oikealla). Jatke kiristetään nuppineulan avulla ja päätellään lopullisesti kun työ on otettu irti.

Lopuksi pyöriteltiin ja solmittiin vielä hapsut. Osan tein ergonomisesti työpöydällä...

... ja osan epäergonomisesti sohvalla, kissan suotuisalla avustuksella. 

Tekniset tiedot: Kokonaismitaksi tuli 167 cm (hapsuineen 179 cm) x 137 cm. Kuvio veti huopaa jonkin verran kasaan puissa mitatusta pituudesta. Kudelankaa, Sohvi shaali/käsityölanka, meni kaikkiaan 6 vyyhteä. Langanjatkot vyyhtien välillä tein ohentamalla langanpäitä ja hieromalla niitä käsien välissä yhteen. 

Vaan. Huovasta ei tullut sellainen kuin halusin ja virheet särkivät silmää. Kissa taas rakastui siihen heti, mutta sen kyntöset meinasivat tehdä pitkistä lankajuoksuista heti selvää. Huopa päätyi vähemmän kriittiselle ja kissattomalle omistajalle. 

Oppi nro 2.1 Mitään en oppinut. No, ehkä sen, että kutominen ei ole minun juttu.

3. Mobile

Tämä projekti ei mennyt sinänsä pieleen (kai?) mutta annoin sen lahjaksi ja kuvasin sen niin pimeässä (viimetingassa valmis, kuinkas muuten) että kuvista tuli melkein julkaisukelvottomia. 

Oppi nro 3.1 Tee ajoissa että voit kuvatakin kunnolla.

Lähipiiriin siis ilmestyi uusi ihminen, jota halusimme J:n kanssa muistaa ristiäislahjalla. Onnistuin kuulemaan vanhemmilta, että mobile oli vielä hankintalistalla, ja päätin ryhtyä tuumasta toimeen. 

Erilaisia mobileja oli Pinterest pullollaan, mutta ihastuin etenkin tähän ideaan, huovutetuista eläimistä tehtyyn mobileen. Oma toteutus on tuohon verrattuna aikalailla... no, Hannan näköinen, mutta kelvannee.

Neulahuovuttaminen on aika yksinkertaista puuhaa, kunhan saa sopivan idean. Eläimiä olin tehnyt ennenkin, mutta tähän projektiin halusin tehdä suomalaisia metsäneläimiä, ja mielellään vielä värikkäitä. Poppooseen valikoituivat sinitiainen, kettu, sammakko ja ilves maustettuna aimo annoksella taiteilijan vapautta, etenkin anatomian suhteen.

Neulahuovuttamiseen tarvitaan vain huovutusneula, villaa ja pala paksua superlonia alustaksi. Jokaisen eläimen sisällä on lisäksi pieni villalankakerä, jolla voi vähentää värikkään huovan menekkiä ja neulalla pistelyä niin halutessaan.

Tässä koko roikka vielä irrallaan. 

Ja kiinni mobilessa. Eläinten kanssa roikkuvat pallukat eivät muuten ole mobilessa vain koristeena, vaan tasapainon vuoksi. Punnitsin jokaisen eläin-palloyhdistelmän keittiövaa'alla ja korjasin pallukan kokoa vielä tarpeen mukaan eläinten ja pallojen kiinnittämisen jälkeen. Tämä olikin yllättävän tarkkaa puuhaa, eikä kuulemani mukaan onnistunut siltikään! Mobile roikkuu siis vinossa tuolla jossain.

Halusin pitää kokonaisuuden luonnonläheisenä, joten tein ripustuksen puiseen kehikkoon kalastajanlangalla. Langat on kiinnitetty kehikkoon rihmaamalla, ja kehikon keskellä olevaan helmeen on päätelty keskikohdan sidoslanka ja ripustuslenkki.

Synninpäästö lopetetaan ajankohtaiseen tunnelmakuvaan ja toteamukseen "Kohti uusia postauksisia!" Jotainhan on tietenkin parhaillaan kesken...