Collegepaidan freesaus

Havittelin pitkään käsiini puuvillacollegea, johon voisin toteuttaa visioni niittipaidasta. Mielikuvissani häälyi metsänvihreä paita, mutta ostautin kirppikseltä puuvillaisen mustan collegen, kun satuin löytämään oikean kokoisen ja hintaisen.

Muutoin sopivan paidan ainoa miinus oli etumukseen keinonahalla applikoitu teksti "A MISFIT". Jeps. Koskapa olen tavallinen työssäkäyvä ihminen ja teinivuodetkin ovat jo takana (ja koska keinonahka vaatteessa aiheuttaa minulle lähes yökkäysreaktion), applikaatio sai luvan mennä! Ja ratkottavaahan riitti useammalle sessiolle... 

Purks, purks, purks! Tässä jo voiton puolella.

Kankaaseen jää takuuvarmasti neulanjälkiä ompeleiden ja tikkausten purkamisesta ja pari reikääkin tuli tehtyä vielä päälle. Reiät sai kuitenkin hoidettua hellävaraisella paikkauksella, ja ohjeen mukainen pesu tasasi ompeleiden jäljet. 

Sitten ne niitit. Ostin kalliihkoja niittejä askarteluliikkeestä, ja niiden hinta osaltaan rajoitti niittien määrää. Niitit olisi varmasti voinut myös tilata netistä, mutta en ole kovinkaan luottavainen netistä tilattujen välineiden laatuun, kun kaikenlaista on tullut nähtyä. Vasta myöhemmin löysin Facebookista lupaavan oloisen ryhmän nimeltään Niittirinki. Liityin siihen vastaisen projektin varalle. Jotakin niissä niiteissä vain on.

Niitit kiinnittyivät paitaan varsin näppärästi vain painamalla läpi ja taittamalla väkäset yhteen nurjalla. College oli materiaalina juuri tähän projektiin sopiva, koska neuloskankaaseen ei tarvitse tehdä (eikä tule) reikiä niiteistä.

Ja valmis paita näyttää tältä:

Vielä lähikuvaa syysviikonlopun auringossa.

Katu-uskottavuus kasvoi kertaheitolla!

Synttärit!

Tämän postauksen kanssa pääsen heti kättelyssä selittelemään tekosiani. En nimittäin yleensä tee mitään tämäntyyppistä (leivo, askartele kortteja ja hömppää vaaleanpunaisen kanssa lastenjuhlissa), mutta nyt siihen ajauduin, koska meillä pidettiin synttärit. Pahoittelut siis heti kärkeen kaikesta vaaleanpunaisesta ja sokerista, joita tämä postaus sisältää.

Meillä vietettiin siis sukulaistytön kymmenvuotispäiviä. Synttärilahja oli ensimmäinen hankinta, ja se aiheutti minulle hetkellisesti suurta päänvaivaa. Mutta kun kuulin, että synttärisankari pitää käsillä tekemisestä, niin tajusinkin, että me ollaan samalla kanavalla! Ja voilà, lahja on tässä:

Askartelukirja!

Toivon siis, että kirja ei liikaa ohjaa saajansa mielikuvitusta, vaan innostaa kokeilemaan ja tekemään. Ja tässä sama paketissa kortin kanssa:

Kakku onkin tämän postauksen jymymenestys, sillä astuin reippaasti takaisin tontille, jonka säännöt olin jo ajat sitten unohtanut. Leivoin siis (onnistuneesti!) täytekakun pitkään pitkään aikaan. Mansikka-suklaakakku kaikkine ohjeineen löytyy mahtavasta Kinuskikissan blogista, joten en käy ohjetta sen kummemmin läpi. Laitan vain omat huomioni tähän.

Vuoan, eli kulhon, halkaisija oli 20 cm. Se oli siis hieman pienempi kuin alkuperäisessä ohjeessa. Suklaatäyte meni kokonaan (kumma juttu, että sitä mahtui enemmän kuin mansikkaa:D). Kostuketta olisi mennyt helposti kolmekin desiä kahden sijaan (pohjimmainen kerros jäi minun makuuni kuivaksi). Kulhoon koottu kakku sai hyytyä jääkaapissa yön yli.

Yli jääneelle mansikkatäytteellekin löytyi kakussa loppusijoituspaikka: käytin sitä kakun "suojakuorrutteena" ennen varsinaisen kuorrutteen laittamista. Linkin leivontaohjeesta kyllä selviää tarkemmin, mitä tällä tarkoitan.

Kuorrutteeksi valitsin vaahtokarkin makuisen kaulintamassan. Muistelin, miten lapsena inhosin marsipaania, joten järkeilin sen olevan pahaa lasten suussa edelleenkin. Sokerimassa olisi ollut halvempaa, mutta jostain sain ymmärryksen, että kaulintamassa tottelee leipurin kaulinta nöyremmin, ja ensikertalaisena sitten valitsin sen. 

Vaaleanpunaiset värit sain sävyttämällä massaa elintarvikevärillä. Kuorrutetta oli loppujenlopuksi LIIKAA! Kaksi pakettia kaulintamassaa, á 250 grammaa, olisi riittänyt kuorrutukseen ja koristeluun vallan hyvin. Vaaleanpunaista kaulintamassaa anyone?

Valmis kakku leivontakaaoksen keskellä.

Kakun kanssa tuli hieman kiire, kuinkas muuten, joten en ehtinyt käyttää koristeluun taiteellista silmää. Lätkin koristeet melko summanmutikassa miten sattuu, mutta hyvä tuli silti.

 Valmis kakku vielä ennen veitsen kosketusta.

Maistui!

Erityiskiitos kakunleivontatuesta ja koristemuottien lainasta Ässälle! Kiitos, sinun neuvot oli ihan ässiä;)

Vaneriheksagonit

Blogi on hengissä! Vähän heikossa hapessa tosin mutta kyllä se tästä.

Tein tällaisen välipalaprojektin osittain siksi, että minun oli melkeinpä pakko postata pitkästä aikaa, ja osittain myös siksi, että oikeasti tarvitsen lasinaluset! Sillä niitä nämä heksagonit ovat (ihana sana, heksagoni).

Mutta siis, materiaalina on ihan tavallinen vaneri, jonka lakkasin puolihimmeällä lakalla, sillä näiden on tarkoitus kestää hieman kosteutta.

Tein alustoja kahta eri paksuutta, 4 ja 7 mm. Aluksi ajattelin, että ohuempi on kauniimpi, mutta enää en olekaan niin varma. Mutta molempi parempi!

Metallilankahylly

Jo ennen kuin löysin kirppikseltä String-hyllyni mielessäni oli pyörinyt ajatus hyllyn tekemisestä omin kätösin. Tartuinkin toimeen syksyn aikana ja hitaasti edennyt projketi on ilokseni viimein valmis ja koristaa keittiön seinää!

Seinähyllyn suunnitteleminen ja tekeminen alusta loppuun oli aika erilainen prosessi kuin olin ajatellut. Minulla oli valmiiksi päässäni hieno mielikuva tähän päivään upgreidatusta 50-luvun metallilankahyllyköstä, täydellinen suunnitelma viimeistä yksityiskohtaa myöten.

Materiaalit: tervaleppää ja 4 mm:n terästankoa

Mutta mitens kävikään... Materiaalit ja todellisuus tulivat aika reippaasti utopiaani vastaan. Käyttämäni terästanko, omat taitoni (tämä oli ensimmäinen työ, jossa hitsasin!) sekä kokonaisuuden kestävyyteen vaikuttavat tekijät määräsivät lopputuloksessa suunnitelmiani enemmän. Järkyttävän suuria kompromisseja en joutunut tekemään mutta on pakko sanoa, että projekti oli kaiken kaikkiaan opettava. 



Edit! Sileän metallitangon ostaminen metrimäärällä oli kamalan vaikeaa. Perusrautakaupat myi ei oota, tukkumyynti olisi onnistunut useammassakin liikkeessä, mutta ihan niin monta hyllyä ei ole suunnitteilla... Tähän siis talteen linkki liikkeeseen, jossa tavallinen kuluttaja sai ystävällisen palvelun kera sentilleen haluamansa määrän tankoa http://www.timolehtimaki.fi/

Tammisen leikkuulaudan freesaus

Sain jo jokin aikaa sitten käsiini tammisen neliskanttisen leikkuulaudan, joka oli minun mittapuullani pilalla; laudan pinta oli kuivahtanut, laikukas, naarmuilla ja kaiken hyvän lisäksi siihen oli poltettu valmistajan ruma logo. Lauta on kuitenkin jälleen hyvä osoitus siitä, miten kokopuisia esineitä voi pienellä vaivalla kunnostaa täysin uuteen uskoon. Eli uusiks vaan!

Muotoilin laudan sirkkelillä siten, että leikkasin laudan talon muotoon ja sen "katon" 45 asteen kulmaan, jolloin lautaan tuli kirjaimellisesti vähän lisää särmää. Leikkuupinnan siistin ja tasoitin tasohöylällä ja viimeistelyt tein tietenkin hiomalla.  

Loppusilauksen lauta sai öljykäsittelystä, joka syvensi hienosti tammen värejä ja toi syykuvioinnin kauniisti esiin. Viimeistellystä laudasta tuli niin hyvä, että sille ei saa enää näyttää veistä, vaan se palvelee meillä nykyään vain tarjoilualustana.

Kaulahuivi/koru

Tämän huivin/korun tein pääasiassa nurkkiini kertyneistä jämäsukkalangoista. Kun värimaailma on vaatetuksessa yhtä monotoninen kuin minulla, valmis koru ei ole liian kirjava ja kaoottinen. Tai voihan siitäkin joku pitää:)

Varta vasten tähän projektiin ostin kultalankaa, jonka neuloin mukaan tuomaan heiman ekstrablingiä. Tavallisen villalangan menekki yllätti minut ja jouduin ostamaan muistaakseni yhden kerällisen lisää, vaikka tarkoitus oli käyttää jämiä pois. Neuloin huivin kuudella silmukalla pötköön, se on siis ontto ja ohut tuubi. Kokonaispituutta huiville kertyi lähes 18 metriä ja lankaa kului 253 garmmaa. Aivan pieni projekti ei siis ole kyseessä! Kuvassa olen vielä virkannut sormella tuubin ketjuksi.

Vaikka pidän huivia aina kerällä en ainakaan tositaiseksi en ole päätellyt sen päitä yhteen. Tämä johtuu siitä, että huivi menee usen päältä riisuttaessa sellaiseen tuhannen solmuun, että sen avaaminen olisi mahdotonta, ellei huivissa olisi irtonaisia päitä.

Kunnostettu String

Pohdiskelin kauan aikaa haluanko seinälleni blogihyllyksikin nimetyn Stringin vain en. Toisaalta hylly on hieno mutta toisaalta sen yleisyys tekee siitä jo vähän tylsän. En myöskään pidä avohyllyistä, joille yleensä kertyy kaikenlasta roinaa, vaikkakin kauniille esineille hylly kyllä tekee kunniaa.

Kaikenlaiset juupas-eipäs-pohdinnat unohtuivat kuitenkin kokonaan kun löysin kotipaikkauntani kirppikseltä Stringin suoraan 50-luvulta. Hylly oli aika rähjäisessä kunnossa, mutta minulle kunnostusprojekti oli vain mieleinen. Tätä en tietenkään kertonut kirppiksen myyjälle, vaan tingin hinnan kukkarolleni sopivaksi ja poistuin myhäillen hyllyn palat kainalossa.

Sitten itse projektiin. Hyllyn metallilankakehikko oli päällystetty jollain kumimaisella pinnoitteella, joka oli vuosien mittaan täysin kellastunut ja paikoin repeillyt. Se jouti siis kokonaan pois. Päällysteen poiston jälkeen hioin teräspinnat 240-rakeisella hiekkapaperilla ja maalasin ne ensin pohjustussprayllä ja sitten valkealla spraymaalilla. Maalausjälki ei ehkä ollut ensiluokkaista, mutta riittävän hyvää omaan käyttöön. Tässä on selvästi vielä opettelemista...

Hyllyn tasot olivat ihana yllätys, sillä nykymallista poiketen ne ovat umpipuiset! Puukalusteiden kunnostaminen on etenkin kaltaiselleni aloittelijalle huomattavasti helpompaa kuin viilu- tai lastulevykalusteiden kunnostaminen, koska kalusteen pinta ei kulu "puhki" jos vanhan pintakäsittelyn poistaa mekaanisesti kuten minä tein. (En yleensä käytä kemikaaleja jos ei ole pakko.) Lisäksi puupinnasta voi nostaa vanhoja lommoja pois turvottamalla puukuidut kuumalla silitysraudalla märän kankaan läpi. Tämän työvaiheen onnistuminen edellyttää kuitenkin sitä, että puukuidut eivät ole katkenneet.

Poistin hyllylevyjen metalliset kannakeosat ja merkitsin niistä jokaisen numerolla, jonka kirjoitin myös kannakkeen paikalle. Tämä on hyvä varotoimi, sillä puuesineet yleensä elävät ajan mittaan, eivätkä näennäisesti samanlaiset palat välttämättä sovikaan toistensa paikoille! Saranalliset kannakkeet öljysin ompelukoneöljyllä, joka vetreytti paloja huomattavasti.

Hienoja yksityiskohtia nuo kannakkeet!

Hyllylevyjen vanhan lakkapinnan olisi voinut poistaa suorista puulevyistä höylällä, mutta aika ja kosteus olivat hieman vääntäneet hyllylevyjä. Lakkapinnan poistamiseksi kauttaaltaan höylää olisi siis pitänyt käyttää aika paljon, jolloin levyt olisivat ohentuneet ja hyllylevyjen kannakepaloille tehdyt upotukset olisivat osittain kadonneet. Tämän projektin myötä opin, että hiominen EI sovi lakan poistamiseen, koska lakka tukkii hiekkapaperi karkean pinnan alta aikayksikön. Vanha lakka lähtikin puupinnalta siklaamalla, eli kuorin pinnoitteen pois tarkoitusta varten tehdyllä teräslastalla. Jos sikli on outo työkalu, suosittelen siihen tutustumista, sillä se on helppo ja hyvää jälkeä tekevä käsityökalu!

Kohotin siis hyllylevyjen pinnasta lommot ja siklasin ne, ja nimenomaan tässä järjestyksessä, jotta sain myös kuopalla olleista kohdista lakan pois. Viimeistelyyn käyttämäni lakka oli puolihimmeää.