Nahkapaljeteilla koristeltu paita ehti jo jonkin aikaa roikkua to-do-listallani. Inspiraatio tuli alkujaan Outi Pyyn vanhasta blogista, mutta koska yksikään linkki sinne ei toimi enää, jäävät inspiskuvalinkit väliin. Paljettien vääntäminen pääsi mielessäni kasvamaan niin työlääksi hommaksi, että halusin pohjaksi "täydellisen" paidan. Jeps. Sitten tulin järkiini, hommasin mukiinmenevän paidan ja tartuin saksiin.
Tässä paitaprokkiksessa matskuna on siis paita, nahkaa ja lankaa. Välineinä sakset, nahkapaska (onko sille joku muu nimi!?), haluttaessa malli paljeteille ja neula. Varsin yksinkertaista!
Paita olisi voinut olla käytetty, mutta en halunnut kiinnittää paljetteja kulahtaneeseen kankaaseen. Nahka on kuitenkin kierrätettyä ja peräisin 80-luvun miesten palanahkatakista. Tällaiset takit ovat DIY-ihmisen unelma, koska väljän mitoituksen aikakaudella nahkaa ei todellakaan säästelty! Samaisesta takista olen jo tekaissut pari muutakin juttua.
Paljetteja leikellessä ja lävistäessä meni yksi ilta. Näpertely vei mennessään, ja määrä oli minusta sopiva siinä vaiheessa, kun jännetuppitulehduksen ensioireita ei voinut enää kieltää. Kappalemäärissä niitä syntyi 190, eli aivan liikaa.
Blogini vanha domain on pois käytöstä, mutta blogi on edelleen paikallaan. Linkki on nykyään http://outsapop.blogspot.fi/ Tässä linkki postaukseen, mitä käsittääkseni etsit :) http://outsapop.blogspot.fi/2009/12/leather-sequins.html#.VdljMSyqqko
VastaaPoistaJuuri tuo oli kyseessä! Ja kiitos linkkivinkistä, jostain syystä olin päätynyt vain sinun suomalaisille sivuille :)
VastaaPoista