5.2.2014

Kaulahuivi/koru



Tämän huivin/korun tein pääasiassa nurkkiini kertyneistä jämäsukkalangoista. Kun värimaailma on vaatetuksessa yhtä monotoninen kuin minulla, valmis koru ei ole liian kirjava ja kaoottinen. Tai voihan siitäkin joku pitää:)

Varta vasten tähän projektiin ostin kultalankaa, jonka neuloin mukaan tuomaan heiman ekstrablingiä. Tavallisen villalangan menekki yllätti minut ja jouduin ostamaan muistaakseni yhden kerällisen lisää, vaikka tarkoitus oli käyttää jämiä pois. Neuloin huivin kuudella silmukalla pötköön, se on siis ontto ja ohut tuubi. Kokonaispituutta huiville kertyi lähes 18 metriä ja lankaa kului 253 garmmaa. Aivan pieni projekti ei siis ole kyseessä! Kuvassa olen vielä virkannut sormella tuubin ketjuksi.

Vaikka pidän huivia aina kerällä en ainakaan tositaiseksi en ole päätellyt sen päitä yhteen. Tämä johtuu siitä, että huivi menee usen päältä riisuttaessa sellaiseen tuhannen solmuun, että sen avaaminen olisi mahdotonta, ellei huivissa olisi irtonaisia päitä.