2 vee ja bloggausrästit

Blogi täytti eilen kaksi vuotta. Jei!

Synttäreiden kunniaksi tein kakkospiparin. Juhlahumun tasoituttua on aika vuosikatsauksen. 

Viime vuonna päätin, että bloggaan ahkerammin aikaansaannoksistani. Mielestäni onnistuin hyvin 18 postauksella, mutta silti jonkin verran projekteja jäi tuomatta blogiin. 

Kuvat ja kaikki siis olisi mutta. En pitänytkään valmiista tuotoksesta ja innostus lopahti niin, että postaus jäi. Tämä on sinänsä harmi, koska virheistähän tunnetusti oppii. Epäonnistumisista on kulunut sen verran aikaa, että olen kasvanut niistä yli, ja voin kypsästi esitellä vuoden tunaroinnit.

1. Siniset tuolit

Dyykkasin jo loppuvuodesta 2014 tällaiset pikkutuolit. Neljän samanlaisen tuolin löytäminen oli (silloin mielestäni) niin kova onnenpotku, että kotiinhan ne piti roudata. 

Näin hienon kollaasinkin tein innoissani.

Oppi nro 1.1 Jos tuolit (tai minkä tahansa ryhmän) haluaa kunnostaa samalla tavalla, kannattaa aloittaa kaikkein risaisimmasta yksilöstä. Tällöin vastaan tulevat heti kaikkein visaisimmat ongelmat ja mahdolliset kompromissit hienojen suunnitelmien ja mahdollisuuksien rajojen kanssa.

Oppi nro 1.2 Vanhan kalusteen kunnostus on syytä aloittaa perusteellisella puhdistuksella, koska ajan saatossa likaa kertyy kaikille pinnoille ja joka ikiseen rakoon enemmän kuin äkkiseltään arvaisi. Imuri, märkä rätti, hanskat ja hengityssuoja ovat asialliset varusteet. Maalatuissa valkeissa kalusteissa timanttia jälkeä saa aikaan taikasienellä.

Tässä vielä puhtaina ja paloissa.

Revin muoviset päällysteet irti ja hioin ja paklasin kaikki pinnat (kemiallisella puulla, kamala myrkky). Sitten tuli maalaamisen aika. Maalin sävy ei pysynyt tasaisena vanhalla puristepinnalla ja paklatuilla kohdilla, minkä sai vielä kuntoon toisella maalikerroksella. Mutta. 

Oppi nro 1.3 Maalitelan pitää ehdottomasti olla uusi sekä ensimmäisellä että toisella maalikerroksella.

Tätä en uskonut, ja viimeisestä maalipinnasta tuli paikoitellen hiekkapaperin karhea. 

Lisäksi tunaroin ruuvien kanssa, vaikka olin muka merkinnyt, mikä ruuvi kuuluu mihinkin reikään. Yksi ruuvi menikin väärään paikkaan ja liian pitkänä suoraan istuinlevystä läpi.

Oppi nro 1.3 Merkitse kunnolla vanhaan kalusteeseen osien paikat. Ruuveja myöten. Oikeasti.

Ja niin. Yksi melkein valmiina, yhdessä kansi rikki ja kaksi vielä kasaamatta. Hermot, hieno visio ja innostus tipotiessään. Hienot tuolit päätyivät taloyhtiön kierrätyspisteeseen. Joku onnellinen ne kantoi sieltä samana päivänä, kirotut tuolit.

2. Huopa

Intouduin pääsiäisen alla kutomaan. Siis kutomaan ihan kangaspuilla, mikähän minuun meni?! En nimittäin tarvitse mitään kangaspuista ulos tulevaa, mutta ehkä siinä oli uuden jännitys. Hurjaa elämää!

Kangaspuut olivat olleet ulottuvillani jo tovin, mutta jostain syystä olin karttanut niitä. Kokeneemmat kutojat pelottelivat (aiheellisesti?) että huopaa ei voi kutoa ensimmäisenä työnä, vaan pitäisi aloittaa matosta. Höpöhöpö sanoin ja tartuin sukkulaan. Ja aika moneen muuhun härpäkkeeseen, jonka nimeä en tiennyt entuudestaan, enkä muista näin jälkikäteen. 

Loimi oli puissa jo valmiina ja malli päätettynä. Lehtimäinen kuvio tehtiin polkemalla vuorotellen kahdeksaa polkusta, ja siinä oli aloittelijalla mennä sormi suuhun. Muutaman mokan ja raivokkaan kutomisen ja purkamisen vuorottelun jälkeen huovasta tuli melkein virheetön. Se käsityön leima...

Kutominen oli jossain vaiheessa jo melko sujuvaa, mutta onnistuin saamaan loimilangan poikki kriittisellä hetkellä eikä apua meinannut saada niin mistään. Onneksi löysin googlaamalla sanalliset ohjeet ja niitä aikani tavattuani ja äitille soitettuani onnistuin! Vastaisen varalle tässä myös kuvia:

Katkennut loimilanka vasemmalla. Se korjataan ottamalla pätkä loimilankaa, joka sidotaan kankurin solmulla (ympyröity pinkillä) takatukilta ja oikean niiden läpi tulevaan loimilankaan. 

Katkennutta loimilankaa siis jatketaan. Jatkettu lanka pujotetaan neulaan ja viedään loimen suuntaisesti työn sisään (oikealla). Jatke kiristetään nuppineulan avulla ja päätellään lopullisesti kun työ on otettu irti.

Lopuksi pyöriteltiin ja solmittiin vielä hapsut. Osan tein ergonomisesti työpöydällä...

... ja osan epäergonomisesti sohvalla, kissan suotuisalla avustuksella. 

Tekniset tiedot: Kokonaismitaksi tuli 167 cm (hapsuineen 179 cm) x 137 cm. Kuvio veti huopaa jonkin verran kasaan puissa mitatusta pituudesta. Kudelankaa, Sohvi shaali/käsityölanka, meni kaikkiaan 6 vyyhteä. Langanjatkot vyyhtien välillä tein ohentamalla langanpäitä ja hieromalla niitä käsien välissä yhteen. 

Vaan. Huovasta ei tullut sellainen kuin halusin ja virheet särkivät silmää. Kissa taas rakastui siihen heti, mutta sen kyntöset meinasivat tehdä pitkistä lankajuoksuista heti selvää. Huopa päätyi vähemmän kriittiselle ja kissattomalle omistajalle. 

Oppi nro 2.1 Mitään en oppinut. No, ehkä sen, että kutominen ei ole minun juttu.

3. Mobile

Tämä projekti ei mennyt sinänsä pieleen (kai?) mutta annoin sen lahjaksi ja kuvasin sen niin pimeässä (viimetingassa valmis, kuinkas muuten) että kuvista tuli melkein julkaisukelvottomia. 

Oppi nro 3.1 Tee ajoissa että voit kuvatakin kunnolla.

Lähipiiriin siis ilmestyi uusi ihminen, jota halusimme J:n kanssa muistaa ristiäislahjalla. Onnistuin kuulemaan vanhemmilta, että mobile oli vielä hankintalistalla, ja päätin ryhtyä tuumasta toimeen. 

Erilaisia mobileja oli Pinterest pullollaan, mutta ihastuin etenkin tähän ideaan, huovutetuista eläimistä tehtyyn mobileen. Oma toteutus on tuohon verrattuna aikalailla... no, Hannan näköinen, mutta kelvannee.

Neulahuovuttaminen on aika yksinkertaista puuhaa, kunhan saa sopivan idean. Eläimiä olin tehnyt ennenkin, mutta tähän projektiin halusin tehdä suomalaisia metsäneläimiä, ja mielellään vielä värikkäitä. Poppooseen valikoituivat sinitiainen, kettu, sammakko ja ilves maustettuna aimo annoksella taiteilijan vapautta, etenkin anatomian suhteen.

Neulahuovuttamiseen tarvitaan vain huovutusneula, villaa ja pala paksua superlonia alustaksi. Jokaisen eläimen sisällä on lisäksi pieni villalankakerä, jolla voi vähentää värikkään huovan menekkiä ja neulalla pistelyä niin halutessaan.

Tässä koko roikka vielä irrallaan. 

Ja kiinni mobilessa. Eläinten kanssa roikkuvat pallukat eivät muuten ole mobilessa vain koristeena, vaan tasapainon vuoksi. Punnitsin jokaisen eläin-palloyhdistelmän keittiövaa'alla ja korjasin pallukan kokoa vielä tarpeen mukaan eläinten ja pallojen kiinnittämisen jälkeen. Tämä olikin yllättävän tarkkaa puuhaa, eikä kuulemani mukaan onnistunut siltikään! Mobile roikkuu siis vinossa tuolla jossain.

Halusin pitää kokonaisuuden luonnonläheisenä, joten tein ripustuksen puiseen kehikkoon kalastajanlangalla. Langat on kiinnitetty kehikkoon rihmaamalla, ja kehikon keskellä olevaan helmeen on päätelty keskikohdan sidoslanka ja ripustuslenkki.

Synninpäästö lopetetaan ajankohtaiseen tunnelmakuvaan ja toteamukseen "Kohti uusia postauksisia!" Jotainhan on tietenkin parhaillaan kesken...

Hevikakku

Meillä oli taas synttärit, tällä kertaa kolmekymmentä vuotta saavuttaneen hevimiehen. Ja kakun piti tietenkin olla juhlijan mukaan. 

Innostuin suunnittelemaan rock / hevi-henkistä kakkua, jossa olisi vielä synttärisankarin musiikkiharrastus mukana. Netissä törmäsin tällaiseen kakkuun, ja kun meillä vielä sattuu pyörimään nurkissa tuollainen panosvyö, jäin koukkuun ideaan.

Kuvan lähde (joskaan en usko että kuva on alunperin sieltä...)

Siispä toteutukseen pääsi panosvyöllä reunustettu kakku, kotoisammin hevikakku. Aluksi ajattelin laittaa kakkuun Fenderin, ja kun sankarilla on punainen Fender, niin väri tietysti sen mukaan. Sitten ajattelin, että Ibanez on hieman hurjempi, ja sopii kakkuun paremmin. (Oikeasti en tiedä kitaroista sitten mitään!) Vaihdoin lopulliseen toteutukseen vielä värin, koska sankarilla on oranssi Ibanez. Tässäpä hieno havainnekuva suunnitelmastani.

 

Gimp-skillz

Kaikenlaisten eksaktien laskelmien jälkeen päädyin tekemään aivan liian ison kakun, kahdella levykakkupohjalla ja täytteet sen mukaan. (What on earth was I thinking?! No, työkaveritkin saivat sitten kakkua.) Mitoista jä määristä ei sen enempää, mutta perusrakennusaineet ja -ohjeet hain taas Kinuskikissalta: levykakkupohja, mansikka- ja suklaatäyte. Kaikista saa laktoosittomia käyttämällä Millettin vaniljakreemijauhetta, Brunbergin suklaata ym. laktoosittomia tuotteita. Maut valitsi synttärisankari.

Tadaa! Omaa tulkintaa ei ehkä kannata verrata alkuperäiseen, mutta onhan siinä verraten jotain söpöä ja ...tuherretun näköistä. Kirjaimellisesti kuitenkin kakku, johon on panostettu! (Oman vitsin voittaa vain oma puujalkavitsi, ehe-ehe). Suojasin panosvyön reunakalvolla, koska lainasin sen salassa ja ilman lupaa. Loppupeleissä se oli ehkä turha.

Yleisön pyynnöstä laitan ohjeet myös muihin illan tarjoiluihin:

Vegaaninen juustokakku (G, L, V) (Voi ja kannatta tehdä edeltävänä päivänä!) Aikaisemmin blogissani täällä.

Richard McCormicin hummus (G, L, V)ja

Hesarin baba ganoush (munakoisotahna)(G, L, V)

Kinkkuhapankorppurullat

Kasvisvoileipäkakku (Kevensin kakkua vähentämällä tuorejuuston määrää. Päällä on hummusta ja reunoilla juustoa vain sen verran, että kurkkulastut pysyvät paikallaan.) Tätä olisi uponnut enemmänkin kutsuvieraisiin.

Lisäksi oli isännän pizzaa, vakkaritarjoilu, ja tujuhko booli.

Kiitos vieraille, oli hyvät bileet!

Naamiohuveja

Pöö! Halloweenina minulla oli ilo osallistua naamiaisiin, ja pitihän bileisiin väsätä naamio. Luomisvimma iski edeltävänä iltana ja yönä, ja kun aika oli kortilla ja kello pahimmillaan todella paljon, oli tehtävä jotain sen enempää suunnittelematta. Onneksi flow oli kohdillaan! 

Kaikki lähti tästä, eli askartelukaupan naamaripohjasta. Kaupassa oli myös valmiita puolinaamioita, mutta niiden muotoa ei olisi voinut päättää itse. Miksi turhaan rajoittaa luovuutta valmiilla ratkaisuilla! Piirsin pohjaan pari luonnosta tussilla, ja aloin työstää muotoa saksilla.

Tähän pisteeseen pääsy vaati myös puukon käyttelyä, sillä pahvipohjan paksuus ja nenäharjanteen muoto olivat liikaa perus-Firskarseille. Kartonki oli selvästi paksumpaa naamion keskikohdassa kuin reunoissa, ja osittain sen vuoksi hylkäsin yläreunaan luonnostelemani toisen muodon. Sitä paitsi kissamaiset huiput naamion reunalla ovat ilkeämmän ja tyylikkäämmän näköiset! Puukon jäljet ja epätasaisuudet tasoitin 100:n hiomapaperilla, mutta tästä pölyvaiheesta ei sattumoisin ole kuvaa.

Päällystin naamion mustalla nahkalla. Tässä projektissa kuolemanjälkeistä elämää jatkaa jo kolmatta kertaa nahkatakki, joka pääsi hyötykäyttöön myös nahkapaljettipaidassa. Nahka on erityisen hyvä materiaali kolmiulotteisten muotojen päällystämiseen, koska se kestää työstöä, mukautuu eikä tarvitse vekitystä tai huolittelua. Liimaakin voi käyttää niin paljon kuin sielu sietää, ja minähän käytin!

Kaikenlainen stailaus, lavastus ja muun blogikerronnan suunnittelu loppui tässä vaiheessa iltaa. Pahoittelut siis kuvista, joiden laatu on mitä on. Laadun sijaan kuviin pääsi ystäväni Erikeeper. Sitä päätyi myös pöydälle, sormiin, kasvoille ja suuhinkin asti. Luova prosessi on toisinaan sotkuinen.

Aloitin liimauksen keskeltä, ja sovitin nahkaa paikoilleen naamion muotojen mukaan. En liimannut nahkaa kerralla kiinni etupuolelle, vaan sovitin ja liimasin reunaa koko ajan paikoilleen myös taakse, vähitellen. Tämä vaihe vaati hieman hieromista. Uursin otsan reunaa syvemmäksi pariin otteeseen, kun sain kuvaa siitä, miltä musta naamio näyttää kasvoilla. 

Takapuolelle ei tarvittu suuria saumavaroja. Päinvastoin ylimääräiset reunat olisivat tiellä ja haittaisivat laskostusta. Muotolaskoksia tein työn edetessä aina kun nahkan istuminen sitä vaati. Reunaan sattumanvaraisesti leikatut röpelöt eivät onneksi näy edessä. Ja etupuoli on siisti nimenomaan niiden vuoksi! 

Silmät viilsin auki mattoveitsellä, silmäkulmasta silmäkulmaan. Terän pitää olla juuri katkaistu, että viilto menee läpi siististi. 

Tässä vaiheessa naamio toi mieleen ensimmäiset Batman-elokuvat, sekä hyvässä että pahassa. Suunta oli oikea, mutta jotain piti vielä lisätä, ettei vaikutelma olisi liian karu.

Se jotain oli höyhenet, niillä sain naisellisuutta kehiin. Parempi! 

Kiinnitystä varten olin ostanut mustaa kuminauhaa, mutta kun naamio eteni, se ylittikin odotukseni. En halunnut pilata naamiota rumalla kiinnityksellä, ja vaihdoin kumpparin paksuun satiininauhaan. Taitoin nauhan kaksin kerroin kiinnityskohdasta, jotta paksu nauha ei näytä liian raskaalta kasvoilla. Muutoin nauha saa olla paksu, pitkä ja näyttävä! Menekki oli noin 1,5 metriä. Nauhan ja sulkien kiinnitystä (ja kasvoja kiinnityksiltä) suojaa takana molemmilla sivuilla kaistale nahkaa. 

Loppusilaus ja pilke silmäkulmaan syntyi itsekiinnittyvillä strasseilla. 

Bling bling ja menoksi!

Dagen efter oli hieman kuollut olo, mutta bileet ja asu olivat succé!

Postauksen ekassa ja tokavikassa kuvassa vilahtavat muuten pentagrammirintsikat, jotka tein jälleen Outi les Pyyn innoittamana. Hienoja stailauksia löytyy Outi les Pyyn sivuilta.

Luukoru

Tällaiset työt ovat aivan parhaita. Sitä vain löytää jotain, mistä pitää ja tajuaa myöhemmin, mikä se on tai mikä siitä tulee. Tällä kertaa näin kävi kuin tielleni osui vanha luunaskali (tai se sen oletan olevan). Sileä ajan kuluttama pinta, epätasainen vaaleankellertävä väri. Käteen sopiva. Kaunis. Kaulakoru.

Yhdistelin työssä vanhaa, jämää ja säästettyä; naskalin, poron nahkaa ja äitin kultekellon ketjun (Äiskä, palautan jos on pakko!). Ja heti pääsi käyttöön!

Tikkakoski-remake

Varoitus! Postaus sisältää materiaalia, joka ei sovi isoäidin perinnön raivopäisille vaalijoille! Kyseessä on sotienjälkeinen Oy Tikkakoski Ab:n ompelukone, jonka päivitin tälle vuosituhannelle. Ainakin osittain. Osa jäi välille. Oranssia maaliakin nähtiin. Ja siinäkös on mullistusta eräiden ihmeteltäväksi :)

Vanha Tikkakoski tuntuu löytyvän nykyään joka kolmannesta halkovajasta eikä sen jälleenmyyntiarvo ole suuren suuri. Tämän vuoksi uskalsin ottaa tämän yksilön hellään huomaani (=täysremppaan) puolisoni isoäidin jäämistöistä varsin kevyin mielin. Putsatessani konetta harrastetiloissa eräs vanhempi herra innostui kertomaan, että Tikkakoski valmisti ennen muun muassa konekiväärejä. Ompelukoneeseen liittämäni viattomuus ja mummous karisivat kertaheitolla. Meillehän muuttaa pala suomalaista teollisuushistoriaa! 

Tässä vielä koko komeus, jatkoeriin pääsi vain jalka. Signeriin tai vastaaviin verrattuna Tikkakoski ei ole kovin krumeluuri, vaan suomalais-neuvostolaiseen tyyliin selkeälinjainen ja jämpti. Hienoja yksityiskohtia löytyy kuitenkin riittämiin.

"Kultaukset" päätin heti tehdä uusiksi ja säästää myös pultit, ruuvit ja mutterit maalilta, koska ne tuovat rungolle mukavasti ilmettä. 

Ennen maalausta putsasin rungon kauttaaltaan asetonilla. Samaan tarkoitukseen sopii myös tinneri, mutta ei lakkabensiini tai tärpätti, sillä niistä jää kalvo putsattavaan pintaan (kokeiltu on, valitettavasti). Lian lisäksi asetoni poisti hyvin kaikki teippi- ja rasvatahrat rungosta ja nivelistä kuten myös turhat ajatukset putsaajan päästä. Tässä vaiheessa sanottakoon, että kunnon ilmanvaihto ja suojaimet (hanskat, maski ja lasit) ovat ihan must näissä hommissa.

Maaliksi valikoitui Mastonin ACRYLcomp (maksamaton mainos, mutta aivan jär-kyt-tä-vän hyvä tällaiselle kotitarvemaalarille!) ja sävyksi koralli, RAL2012. Taitava maalari olisi selvinnyt kahdella pullolla, vähän taitamattomampi pääsi kahdella ja puolella.

Itsensä lisäksi kannattaa suojata maalaamiseen käytetty tila, koska spraymaalihan pöllyää niin vietävästi. Maalatessa kannattaa kokemukseni mukaan käyttää apuna irtonaista paperia, johon voi tähdätä kohteen ohi menevän maalisumun. Paperi siis laitetaan maalattavan pinnan taakse, ei sen kummempaa. Sen lisäksi, että irtopaperi suojaa ympäristöä, sen avulla voi pyydystää maalipölyn, joka muuten laskeutuisi jo maalatulle tai kohta maalattavalle pinnalle. Pöly karheuttaa pinnan, eikä lopputuloksesta välttämättä tule kovin siisti (kokeiltu on, valitettavasti). Jos karheutta pääsee syntymään, sitä voi maalin kuivuttua hioa kevyesti pois 400:n hiomapaperilla.

Siinä se nyt punastelee! Kuvassa vasemmalla näkyvissä myös mainitsemiani irtopapereita.

Ja sitten "kultaus". Opin asiaan perehtyessäni, että kultauksen voi tehdä ja se usein tehdäänkin pronssijauheella. Ja meillä oli sitä sattumalta pari purkkia nurkissa! Pronssijauhe on peräisin samasta jäämistöstä kuin ompelukone.

Sidosaineen valitseminen oli vaikeaa, koska ohjeita kultaukseen ei tahtonut löytyä netistä niin millään eikä kirjaston aineistojen penkomiseen tietenkään ollut aikaa. Päädyin ihan tavalliseen kalustelakkaan seikkailtuani Kitaratohtorin sivuille. Periaatteessa sidosaineeksi olisi voinut käydä myös riittävän vahva liima. Käytin lakkaa pari teelusikallista ja sekoitin siihen noin saman verran jauhetta, jotta seoksesta tuli riittävän paksua maalaamiseen. Pronssijauhe on todella riittoisaa.

Hermopilleripurkissa ei suinkaan ole mitään troppia, vaan pronssijauhoa, mistä metallinen pöly vihjaakin! Tässä muutama ennen-jälkeen -kuva kultauksesta:

Hiano! Mutta yli jääneelle lakka-pronssiseokselle kävi jotain outoa, mikä sai minut huolestumaan tekemistäni kultauksista. Seos alkoi sinistyä voimakkaasti suljetussa purkissa (kuparin reaktio kenties?) ja hikoilla.

Kultauksille ei kuitenkaan tapahtunut mitään. Jatkossa seosta kannattaa siis tehdä vain se määrä, jonka käyttää heti. Jos siellä nyt joku kemisti lukee tätä ja tietää, mitä purkissa tapahtui, niin kertokaa ihmeessä mulle. 

Siinä se nyt on, ja mikä muutos! Meni läpi jopa virallisesta laaduntarkistuksesta, joka on käynnissä kuvassa oikealla. Pöytään tulee tietenkin jossain vaiheessa vielä kansi, mutta se on vasta suunnitelman tasolla, joten palaan siihen myöhemmin ajankohtana X. Vielä muutama fiilistelykuva:

Hopean uusi elämä

Siivouspostaus! Huh, vähän pelottaa, mutta kyseessä on niin hieno niksi, että pakkohan siitä on intoilla blogissakin. Kyseessä on siis hopeaesineiden kiillotus halvalla, ekologisesti, tehokkaasti, myrkyttömästi, nopeasti ja hinkkaamatta.

Tarvitset:

- putsattavat (laina)hopeat

- pari ruokalusikkaa ruokasoodaa 

- reilu pala alumiinifoliota

- vettä

- kattilan

Tee näin:

Keitä vesi, lisää folio, ruokasooda ja hopeat. Anna kiehua tovi ja ihastele kun hopeat kirkastuvat silmissä.

Kattilassa tapahtuu hapetus-pelkistysreaktio, jossa hopea pelkistyy ja alumiini hapettuu. Hopeaesineen pinnalle muodostunut tummentuma, hopeaoksidi, siis nappaa alumiinilta elektroneja ja muuttuu hopeaksi. Alumiini taas hapettuu ja tummuu. Ruokasooda ja lämpö nopeuttavat eli katalysoivat reaktiota. (Toivottavasti kukaan kemisti ei nyt missään napsuttele kieltään termien villistä käytöstä...)

Ja kun näillä lusikoilla syö kakkua, voi miettiä elektroneja. Hurjaa! Mutta miksi täällä putsataan hopeoita keskellä yötä? Huomisia rapujuhlia varten tietenkin! Naps, naps!

Samettinauhatyyny

Blogissa vaihteeksi muuta kuin leivontaa, eli ihka oikea ompelutyö! Ennen lomaa piti oikein keksimällä keksiä lomakäsitöitä, ja yhden sain toteutettuakin (toisessa pääsin niinkin pitkälle että tilatut langat odottavat tekijäänsä). Mutta tässä siis valmis työ, samettinauhatyyny. Ohje löytyy Suuri Käsityö -lehdestä 1/2015. 

Matskut sain Tallinnan Karnaluksista niin halvalla, että kassalla teki mieli pyörtää takaisin kaupan puolelle hamstraamaan lisää. Niin halpaa siellä oli! 

Ohjeen mukaan tyynyyn riittää 50 cm kappale kangasta, mutta jos haluaa huomioida kutistumisvaran ja helpottaa työtään, ottaisin enemmän. Itse käytin ruhtinaallisen metrin kappaleen, koska se oli Karnaluksissa minimimyyntimitta. Isommalla kappaleella tereen sain myös tehtyä vain kahdesta kaistaleesta, mikä tekee lopputuloksesta siistimmän. 

Pesin pellavakankaan varmuuden vuoksi ennen kuin aloin työstää sitä. Pellava voi kutistua 2 - 10 % kastuessaan, joten valmis tyyny voisi näyttää aika hullulta pesun jälkeen, jos kangasta ei esipestä. Omani kutistui vain hieman, eikä tyynyä tietenkään ole tarkoitus pestä turhia, mutta ei vara venettä kaada. 

Nauhat ompelin neulalla 80 ja pistonpituudella 3. Myös muut tavalliset saumat menivät 80:n neulalla mutta yhdistin kappaleet jykevämmällä 9-kymppisellä, koska saumoihin kertyi paljon tavaraa tereistä ja samettinauhoista.

Vetoketjun lisäksi vetoketjujalalla ommeltiin tyynyn reunaan kiinnitettävä tere. Tereen teon opettelu oli oikeastaan yksi syy, minkä vuoksi halusin tehdä koko tyynyn. Nyt valmista tyynyä ihaillessa olisikin papukaijamerkin paikka!

Siksakkasin kaikki reunat, jotka eivät ole vinossa langansuuntaan nähden, koska pellava rispaantuu herkästi (tämä on tehtävä myös koko kappaleelle ennen esipesua!). Samasta syystä en myöskään tehnyt saumavaroihin muotoleikkauksia vaan ronskit laskostukset. Ja ihan siistiä tuli!

Vierailevana tähtenä verhoilemani Kilta-tuoli. Tuoli on ehdoton lempparini, roskalavojen ruusu, ja näitä onkin tullut työstettyä jo kolme kappaletta. Postausta ei harmittavasti (!) ole syntynyt, mutta ei sitä tiedä, jos joskus jostain Kilta sattuu taas tielle...