15.3.2015

Raapimapuu 2.0

Tuotekehitystä! Erinäisistä syistä johtuen teen jo toisen kissan raapimapuun elämässäni. Siitä versionumero 2.0.

Tarve puuhun lähti tietenkin talouteemme tassutelleesta kissasta. Sille varmaan olisi käynyt millainen paalu tahansa, mutta minullapa onkin niin tiukkoja laatuvaatimuksia, ettei lemmikkikauppojen kama kelvannut. Siispä hihat heilumaan!

Koska en dokumentoinut ensimmäisen raapimapuun valmistusta, minun piti hakea ohjeet uudelleen muista blogeista ja sivuilta ja soveltaa niiden ja muistikuvien pohjalta. Kullan arvoisia vinkkejä ja ideoita löytyy mm. täältä:

Stolmen outdoor cat ladder

Nyt laitoin ylös kaiken oleellisen, joten postaus on piiiiitkä! Mutta ei sitä tiedä, koska taas pääsee (joutuu) raapimapuuta väsäämään. 

Projekti on niin sanottu Ikea Hack, jossa hyödynnetään Ikean valittuja paloja. Tällä kertaa Stolmen-säilytysjärjestelmän pylvästä ja kiinnikkeitä. Pylväs on varsin kätevä, koska sen voi pingottaa huonekorkeuden mukaan. Ikean matskujen lisäksi tarvitaan liuta muita tarvikkeita. Laitoin postauksen loppuun tarvikeluettelon hintoineen. 

Työ alkoi tasojen muotoilusta. Materiaaliksi valitsin koivuliimapuulevyn. Ensimmäisen tekemäni raapimapuun tasot olivat mäntyä, mutta se ei ole riittävän kovaa kissan kynsien alle (oikeastaan mihinkään minun mielestäni). Vaneri olisi myös ollut ok valinta, mutta halusin pyöristää tasojen reunat, ja vaneri olisi saattanut revetä jyrsimessä.

Edellisessä puussa tein tasot viuhkan mallisiksi, mutta nyt päädyin ellipsiin. Ympyrä olisi ollut aivan liian helppo. Miten siis piirretään ellipsi? Täältä löytyi hyvää apua ja matemaattista pohdintaa, mutta tein mallini Kotiverstaaseen kommentoidun ohjeen mukaan: "sen voi tunnetusti piirtää polttopisteiden ja kynän ympärillä kireällä pysyvän narun avulla". Hämmästyttävän yksinkertaista ja toimivaa! Polttopisteiden väli on ellipsissäni 24 cm.

Ellipsi! (Melkein).



Minkään mittatikun kanssa piirrostani tai tasoja ei kuitenkaan kannata lähestyä... Leikkasin mallin avulla yhden ison, toisen hieman pienemmän ja kolmannen vielä pienemmän tason. Ellipsinmuotoisten tasojen reunat oli helppo siistiä nauhahiomakoneella.

Jyrsimistä vailla.
Reunat jyrsin hieman pyöreiksi, niin kissan kestää tölmytä puussa. Tolppaa varten porasin reiän jokaiseen tasoon 5,7 mm:n reikäsahalla. (Reiän keskikohta oli 5,5 cm reunan pyöristyksestä.) Reikä on pari milliä väljä, mutta sisalköysi peittää rakosen.

Välilaaduntarkistus.



Kuhunkin tasoon porasin ison reiän molemmin puolin kaksi M8-pultin mentävää reikää Stolmen-kiinnikkeitä varten. Ylimpään tasoon tein vielä neljä 5 mm:n reikää torkkupesän kiinnittämistä varten. Hiomalla paransin maalin tarttumapintaa ja siistin porausreiät.

Porausta ja hiontaa sinisillä koneilla.
Maalasin tasot kahteen kertaan valkoisella Helmi-kalustemaalilla. Välineenä käytin telaa, jonka jälki on paljon parempi kuin pensselillä! Jumppasin maalin kanssa kaupassa aika pitkään. Kestävä piti olla, mutta ei mielellään kiiltävä. Kiiltävät maali- ja lakkalaadut kestävät kolhuja paremmin, mutta näyttävät minusta mattaa ikävämmiltä, jotenkin likaisilta. Puolihimmeällä siis mentiin. Kalustemaalin luvattiin kestävän käyttöä ja kostealla pyyhkimistä. Betolux jäi kuitenkin vähän kaihertamaan...

Mutta sitten tekstiilipuolelle ja torkkupesään, joka onkin projektin helmi ja sokeripala! Tein pesän kaavan kertakäyttöpöytäliinalle sovittamalla ja testaamalla. Muovitettu paperi kesti kääntämisen, vääntämisen ja muun mallaamisen erinomaisesti.

Materiaalina torkkupesässä on vihreä 3 mm:n huopa, jolla päällystin myös kaikki tasot. (Lyhyen koekäytön jälkeen on pakko todeta, että huopa ei kestä niin hyvin kuin toivoin. Messumatto olisi parempaa.) Pesän kolme saumaa ompelin käsin karhunlangalla.

Pesä, vielä nurin.



Tasot maalattuina.
Kokoaminen menee lyhykäisyydessään siten, että köysi kierretään tolppaan ja sopiviin kohtiin pujotetaan ja kiristetään tasot. Ha! Helpommin sanottu kuin tehty. Pylvään kokoamisessa on hyvä olla kaksi käsiparia, välipalaa ja kärsivällinen mielentila. Seuraavaksi tarkempi selostus ja sekalainen kuvakokoelma liitoksista.

Vasemmalla tolpan juuri. 2. tason kohdalla köysi ylittää tason.



Kokoaminen aloitetaan tolpan juuresta. Sisalköyden kierre avataan, yksi säie pujotetaan kiinnikkeeseen ja köysi rihmataan takaisin yhteen (rihmauksesta kannattaa googlata kuvaohjeita!). Sitten köyttä aletaan kiertää tolppaan. Tasot laitetaan haluttuihin kohtiin. Päätin, että köyttä ei katkota turhaan, joten 1. taso tuli 1. köysikerän loputtua. Tason voi myös ylittää katkaisematta köyttä.

1. tason liitos rihmauksen ja 2. tason liiots prikkojen kanssa.

Tason alle kiinnitykseen tulee joko rihmaus, jos sisalköysi alkaa tai loppuu tason kohdalla. Jos rihmausta ei tule, liitos tasataan prikoilla. Rihmausliitokseen tulee kaksi prikkaa ja prikkaliitokseen kuusi prikkaa. Kuvissa näkyvien prikkojen lisäksi pultin kannan ja tason päällyspuolen väliin tulee yksi prikka, jotta pultti ei pureudu puuhun.

Torkkupesän palat ja liitokset.
Pesä on kiinni ylimmän tason alapinnassa. Tason läpi menevät lukkopultit ovat suhteellisen sirot, joten ylätason huovan alle ei jää isoja kohoumia. Vaneriset välikappaleet tukevat huopaa.

Kokosimme puun valmiiksi ja lähes täyteen mittaansa säädettynä irrallaan, ja pingotimme sen paikalleen Stolmen pylvään alanivelen säätövaralla. Jos joku nyt innostuu raapimapuuta näillä ohjeilla tekemään, niin Stolmenenin ohjeita lukiessa kyllä tajuaa, mitä tarkoitan! 

Ja... Action!

Niin mitäs tämä hupi maksoi? Se on aina kiinnostava kysymys, vaikka välillä tuntuukin siltä, ettei vastausta haluaisi tietää...

MatskuMäärä/kokoMistä
Koivuliimapuulevy18x300x1200 mm^3*14,90 K-Rauta
Koivuliimapuulevy18x400x800 mm^313,30 K-Rauta
Stolmen-tanko1 kpl30Ikea
Stolmen-ripustuskiinnike4 kpl10Ikea
Helmi kalustemaali0,5 l13,55K-Rauta
10 mm:n sisalköysi40 m*25,98Tarjoustalo
300 mm:n nippusiteitä50 kpl*2,99Tarjoustalo
3 mm:n huopaa80x125 cm^211,13Eurokangas
8 mm:n prikka40 kpl*7K-Rauta**
50 mm:n M8 -pultti6 kpl-K-Rauta**
M8 mutteri4 kpl-K-Rauta**
M5 35 mm:n lukkopultti4 kpl-K-Rauta**
M5 siipimutteri4 kpl-K-Rauta**
Kalastajan lankaamuutama metri0perusmarketti
4 mm:n vanreia4 kpl n 10x10 cm^20oli entuudestaan
Raaka työAika paljon0bloggaaja + apulainen
128,85
* Osa jäi yli


** K-raudan kamojen hinta laskettu yhteen

130 € ei ole mielestäni paha! Kaikkia hintoja en merkinnyt, koska materiaalia oli minulla entuudestaan. Ensimmäinen raapimapuuni oli halvempi, koska sain levymateriaalin ja maalin ja huopakin oli muinoin varastoon dyykatty. Nyt upgreidasin joitain materiaaleja ja jouduin ostamaan kaiken, joten hintaakin tuli enemmän. Mutta niin tuli laatuakin. 

Loppuun vielä kissakuva.


Kelepaa sano katti!

2.3.2015

Kaurismetsä lattialla

Mulla on vaikea riippuvuus sisustuslehtiin ja -blogeihin. Ajoittain se johtaa siihen, että meille rantautuu jokin sisustusilmiö, viimeisten joukossa mattona palveleva ryijy. Asuntoon hiipii salakavalasti etnovivahteista tekstiiliä...



Ryijyvanhus oli kirppislöytö, eikä sitä oltu hinnalla pilattu. Syytkin olivat selvät: Ryijy on hieman harva, mikä näkyy hapsurivien väleinä, ja siihen oli pinttynyt voimakas tupakan ja ummehtuneen haju. Ensimmäisen "vian" kanssa pystyn elämään, koska väri ja kuviointi ovat juuri minun mieleen. (Kauriita? Laamoja? Lampaita? Kauriita sanon minä.) Toisen vian kanssa tarvittiinkin sitten Marttoja.

Siis Marttoja? Kyllä. Tässä toinen tunnustus: olen siivous- ja huushollausniksiaddikti. Kaunis mutta totuudenmukainen luonnehdinta. Seuraan Marttojen Facebookia ahkerammin kuin monen kaverini, ja jos äiti ei osaa neuvoa kodinhoidossa, niin Marttojen nettisivu osaa viimeistään. Siispä kun kahden viikon tuuletus ei auttanut, tupakan ja ummehtuneen haju lähtikin Marttojen neuvon mukaisesti laimeassa etikkavedessä liottamalla ja mäntysuopapesulla. Ympäristöystävällisestä ja taloudellista!

Enää piti ommella epäsiistit ja kuluneet hapsut piiloon ja korjata purkautunut yläreuna.

Onneksi sain helppoon hommaan "apua".

Tämä lanka on MINUN!

Vaan kukapa voisi vastustaa kalastajanlankaa?