Tervetuloa koekeittiöön! Innostuin pitkästä aikaa puuhastelemaan keittiön puolella, ja eilen kätösissäni syntyi ihka aito raakakakku. Vegaaninen leivonta tuo keittiöön raikkaita tuulia. Raaka-aineet ja menetelmät ovat uusia ja jännittäviä, ja niitä voi hivuttaa piristämään muutakin ruoanlaittoa.
Ensimmäiseen kokeiluun valitsin Chocochilin blogista kakun, johon tarvittiin ihastuttavana vähän raaka-aineita:
Balilainen suklaakakku
noin 10 palaa
pohja:
3 dl saksanpähkinöitä
2 dl tuoreita taateleita kivet poistettuna
0,5 tl vuorisuolaa
täyte:
3 dl cashewpähkinöitä liotettuna
1 dl sulaa kaakaovoita
1,5 dl lämmintä vettä
1 dl kookossokeria
1 dl raakakaakaojauhetta
Näistä tulee oikeasti kakku! |
Näin:
1. Liota cashewpähkinöitä vähintään pari tuntia tai yön yli ennen
leipomista.
2. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 20 cm) pohjalle.
3. Rouhi saksanpähkinät ja taatelit monitoimikoneessa tai tehoblenderillä taikinaksi. Seos on sopivaa, kun siitä voi pyörittää koossa
pysyvän pienen pallon. Painele taikina vuoan pohjalle.
4. Sulata kaakaovoi vesihauteessa. Blendaa liotetut
cashewpähkinät, sula kaakaovoi ja loput täytteen aineet tehoblenderillä
tasaiseksi massaksi. Kaada suklaatäyte pohjan päälle ja levitä se tasaiseksi.
5.Jäähdytä suklaakakkua pakastimessa noin 20 minuuttia ja
leikkaa paloiksi. Koristele saksanpähkinöillä. Säilytä valmis kakku
jääkaapissa.
Alkuperäinen resepti: Maria Lönnqvist: Raakaleipurin parhaat
kakut (Nemo 2014)
Pohja syntyi varsin näppärästi 300 wattisella tehosekoittimella. Olin tässä vaiheessa jo melko varma, että Vitamixit sun muut tehobelnderit ovat turhaa hifistelyä. Mutta...
Voi sun sotku... |
Täytteen kanssa meinasi iskeä epätoivo. Cashewpähkinät eivät jauhautuneet tehosekoittimella niin hienoksi kuin toivoin, ja jouduin laittamaan kaikki keittiöstä irtoavat tehot peliin. Sauvasekoittimen säälittävät 500 wattia eivät kuitenkaan riittäneet, ja täytteeseen jäi "hitusia". Cashewpähkinät 1, Hanna 0. Mutta näillä mentiin!
Pakkaseen! Taustalla autenttinen sotku. |
Ja valmista :) |
Ilokseni voin todeta, että kakku palkitsi vaivan. Kotiraatikin antoi hyväksyntänsä, joten tämä raakakakku ei varmasti jää ainokaiseksi. Seuraavaan kakkuun yritän metsästää hieman parempaa koostumusta, ehkäpä kookosöljyn avulla...? To be continued!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti